Nukkumatti puhuu

Nukkumatti-hahmo eli Sandmännchen oli DDR:n paras lahja maailmalle, tai ainoa Trabantin ohella. Ja koska Suomessa on aina oltu DDR:n ystäviä, se on myös suomalaisille lapsille tuttu hahmo, edelleen.

DDR katosi, mutta Nukkumatti ei kuole koskaan. Saksalaiset pitävät siitä itse huolen. Samoin Suomen Pikku Kakkonen.

Nukkumatti täytti viime vuonna 50 vuotta, ja sen kunniaksi se saa nyt ensimmäisen oman elokuvan. Elokuva-Nukkumatti eroaa tv-Nukkumatista siinä, että se puhuu. Muuten he ovat ulkonäöltään aika samanlaisia.

Avo-Trabantia hänellä ei tosin enää taida olla. Elokuvan kulkuneuvo on eräänlainen pikkulasten James Bond -kärry, joka muuttuu moneksi tilanteiden mukaan.

Saksalaisille Nukkumatti ei ole pelkästään retro-hahmo, sillä sitä on tehty myös yhdistyneessä Saksassa nykytekniikalla. Meille suomalaisille tai ainakin aikuisille Nukkumatista tulee kuitenkin mieleen vain suttuisen rusehtava kuva.

Elokuva on räiskyvän värikäs. Siinä liikutaan surrealistisessa Unimaassa, jonka kuvaamisessa animaattorit ovat päässeet hyvään vauhtiin.

Animaatio on taidokas yhdistelmä vanhaa käsityöhenkeä ja uusinta tekniikkaa. Elokuvassa on myös live-näyteltyjä jaksoja, jotka eivät ole niin onnistuneita.

Harmi vain, että elokuvan käsikirjoitus on jäänyt aika köyhäksi. Tarinaan on ympätty tylsän tavanomainen pahis, Habumar, joka tietenkin havittelee Nukkumatin unihiekkasäkkiä.

Nukkumatilla on apuri, mokaileva unilammas, joka sekin on tyypillinen hahmo Hollywood-animaatioissa.

Habumaria vastaan taistellessaan Nukkumatti tarvitsee apua valvemaailmasta, ja sieltä löytyy pieni Miko, joka ei suinkaan ole urhea merikapteeni, kuten piti vaan arka poika, joka pelkää vettä.

Tarinassa Mikosta leivotaan sankaria. Vähän arveluttavaa mielestäni kasata pienen pojan harteille vastuu maailman kaikkien lasten unista.

Miko on hyvin hellyttävä, mutta juuri siksi häntä haluaisi vain suojella painajaisilta ja ilkimyksiltä.

Toki Nukkumatti sopii silti ihan pienillekin lapsille. Pelottavat kohtaukset ovat vain hiukkasen pelottavia.

Suomessakin on retroiltu animaatioissa, kun vanhoista Muumi-nukkehahmoista on tehty jo kaksi elokuvaa.

Nukkumatissa ei ole mitään vanhaa materiaalia, mutta hahmo itsessään pyöreine kasvoineen ja nappisilmineen on mennyttä maailmaa.

Retroilu vetoaa varmasti lasten vanhempiin, mutta pienet lapsethan eivät edes tiedä, mitä tarkoittaa vanha. He eivät pääse retroilua pakoon, kun televisiokin pitää huolen siitä, että hahmot siirtyvät polvelta toiselle.

Suomalaisessa versiossa retrohenkeä on vielä korostettu sillä, että Nukkumatin äänenä on tuttu ja vakaa Veikko Honkanen.

Retroilusta huolimatta uskoisin, että Nukkumatissa on universaalia suloisuutta, joka vetoaa nykylapsiinkin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi