Paranormaali böö!

Paljon puhetta, vähemmän villoja. Paranormal Activity on silti kiinnostava. Kauhuelokuva on noin 10 000 euron halpis, joka on tuottanut miljoonia. Sellainen on kunniaksi elokuvassa, kaupallisessa taiteessa.

Ja jotta nousee tuhannesta kotivideosta esiin, pitää olla erityinen. Joidenkin mielestä.

Yksi heistä oli Steven Spielberg ja Dreamworks-studio. Spielberg on tarinan mukaan nähnyt Paranormal Activityn ajat sitten ja puoltanut sen levittämistä. Los Angeles Timesin mukaan siksi, että Spielbergin katsottua kauhuelokuvan hänen makuuhuoneensa ovi oli mennyt itsestään lukkoon!

Uskoa tai ei, Dreamworksilla ei silti pitkään tiedetty, mitä Oren Pelin jo 2006 kuvaaman elokuvan kanssa pitäisi tehdä. Se haluttiin tehdä uusiksi.

Alkuperäistyön maine kuitenkin levisi netissä, ja oikeudet myytiin kalliilla. Remakea ei tehty. Kotivideomainen elokuva pääsi teattereihin ja sai tuekseen mainontaa.

Suomessa elokuvaa myydään kaikkien aikojen pelottavimpana kauhuelokuvana. Todistan vaatimattomasti toista. Paranormal Activityn näytöksessä olin nukahtaa. Ihan tosi.

Paranormal Activity on kummitustalojuttu, draama suljetussa tilassa: nuoripari Katie ja Micah alkaa videoida kotitalonsa paranormaaleja ilmiöitä.

Keskeinen kerronnan keino on aistihavainnon ristiriita. Kuulemme jotain, mitä emme näe. Näemme sellaista, mitä emme voi käsittää.

Maagisia mysteerejä, jos niin haluaa, mutta ei unohtumatonta. Ohjaaja Pelillä on muodollista rohkeutta, esimerkiksi leikata aika hitaasti, mutta tarinan sydämessä hän ei tee uutta.

Kuin katsoisi kolmen pennin sirkusta, jossa on illasta toiseen yksi ja sama esiintyjä: taikuri, joka sanoo välillä böö.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi