Perusjamppa lemmenloukussa

Taru Mäkelä teki hyvän arkikomedian Arto Salmisen romaanista.

On mukava nähdä kotimainen elokuva, jossa ei pinnistellä. Ei sen paremmin genretietoisuuden, sota-aikojen kuin hauskuuttamisenkaan perään.

Hauska Varasto kyllä on, mutta ei väkinäisesti. Tekijät kutsuvat elokuvaansa duunarikomediaksi, ja sitähän se on. Pohjana on Arto Salmisen 1998 ilmestynyt pieni romaani, josta on aiemmin jo tehty näyttämöversio.

Kirjassa eletään helsinkiläisessä rautakaupassa. Sen varastossa puurtaa kaksi varastomiestä, kaupassa on töissä myyjä ja myymäläpäällikkö. Pomo käy kyttäämässä tekemisiä silloin tällöin.

Arto Salmiselle kävi kuin Stieg Larssonille. Sairauskohtaus viisikymppisenä lopetti lupaavan uran. Sitä ennen Salminen ehti kirjoittaa puolisen tusinaa romaania, joissa hän kuvasi naturalistisesti ja toisinaan mustan huumorin keinoin yhteiskunnan vähäosaisia. Niitä, joihin kravattiukkojen isojen tulojen vuoraamista kammioistaan ennustamat lamat iskevät pahiten. Niitä, joiden arki on pienipalkkaista puurtamista, eineksiä ja notkumista kaljatuopin ääressä vailla toivoa paremmasta.

Varastomiehet Rousku (Kari-Pekka Toivonen) ja Raninen (Aku Hirviniemi) sekä myyjä Karita (Minttu Mustakallio) ovat tällaisia pieneläjiä. Mutta sen paremmin Salminen kuin elokuvan käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen tai ohjaaja Taru Mäkelä eivät säälittele heitä. He eivät ole uhreja, vaan parhaimmillaan sitkeitä sinnittelijöitä.

Salmisen romaani on humoristinen, mutta sen hauskuus on aika raadollista. Kirjailijan näkemys yhteiskunnasta on terävä, mutta ei saarnaava. Samaan pyrkii elokuvakin, tosin sen huumori on hivenen lempeämpää. Myös Salmisen dialogia on siistitty.

Keskeisenä aineksena tarinassa on Rouskun ja Karitan suhde. Rousku on broileripyöryköitä iltapalaksi suoraan rasiasta popsiva perusjamppa, jolle Karita on vain mehukas panopuu. Mitään unelmia ja aikeita tulevaisuuden suhteen ei Rouskulla ole; kunhan varastosta tehtävä pimeä kauppa tuo pikkaisen lisätienestiä hyvään kelloon ja nahkarotsiin, niin se on siinä.

Kunnes Karita ilmoittaa olevansa raskaana. Siitä alkaa Antero Rouskun tie ihmiseksi.

Varasto on uskollinen Salmisen romaanille, mutta näyttelijät tuovat hänen henkilöhahmoihinsa lisää ulottuvuutta. Etenkin Minttu Mustakallio on herkullinen ei niin fiksuna, mutta sitäkin ovelampana ja hyväsydämisenä Karitana. Kari-Pekka Toivonen tuo omaa jäyhää charmiaan Rouskun aluksi yksioikoiseen, mutta pikkuhiljaa kehittyvään hahmoon.

Sivuosista nousevat esiin Hannele Lauri Karitan äitinä ja Vesa Vierikko omanlaisenaan yhteiskuntateoreetikko Jylhäkorpena, joka käy ostamassa pimeästi tavaraa rautakaupan varastosta. Vesa-Matti Loirilla on pikkuruinen rooli ja vain yksi repliikki, mutta se onkin sitten sitä hauskempi.

Varaston komediallisuus on hiljaista ja minimalistista mutta osuvaa, koska sitä ei ole pilattu liialla yrittämisellä tai kehnolla rytmityksellä. Salmisen romaanista elokuva poikkeaa vasta loppupuolellaan, joka on kiltimpi ja toiveikkaampi kuin romaanissa. Elokuva myös vie tarinaa romaania pidemmälle. Ehkä Salmisen alkuperäinen näkemys siinä hieman vesittyy, mutta onneksi ei ratkaisevasti. Taru Mäkelä on tehnyt onnistuneen suomalaisen nykyaikaiskomedian. 

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi