Seksiaddiktin alamäki

Tästä elokuvantekijästä kuulemme vielä. Vuonna 1969 syntynyt Steve McQueen on alun perin kuvataiteita lukenut mediataiteilija, joka ryhtyi tekemään pitkiä elokuvia vasta hiljattain. Vain kaksi elokuvaa tehneenä hänestä on jo silti tullut elokuvamaailman kansainvälinen puheenaihe.

Jo kuvataiteilijana häntä arvostettiin: siitä merkkinä on Turner-palkinto vuodelta 1999, jonka McQueen sai elokuvakoomikko Buster Keatoniin pohjanneesta videotyöstään.

Esikoiselokuva Hunger (Nälkä) vuodelta 2008 kertoi IRA-taistelija Bobby Sandsista, joka kuoli nälkälakossa vuonna 1981. Hungerissa McQueen näytti, miten vankila, nälkälakko ja poliittinen periaatteellisuus käyvät fyysiseksi, ovat osa aktivistin kroppaa. Uloste oli osa poliittista protestia.

Sama ruumiillisuus on esillä myös Shamessa (Häpeä). Se kertoo riippuvuudesta seksiin.

Häpeä on Nälän sisarteos, kuin peilikuva. Eikä aivan yhtä tehokas: päähenkilö taustoitetaan niin vähäisin tiedoin, että vastaukset jäävät ilmaan ja elokuva saattaa tuntua paikoin pinnalliselta provokaatiolta.

Hungerissa keho oli näkyvä politiikan väline. Shamessa kroppa on epäpoliittisempi, ensin hedonismin ja sittemmin myös itseinhon temppeli.

Aikakausikin on aivan toinen: Hunger kertoi Pohjois-Irlannista Thatcherin valtakaudella, kun taas Shame on sijoitettu tapahtuvaksi 2010-luvun New Yorkissa.

Pääosan Brandon on yksi monista suurten toimistotalojen menestyvistä pukumiehistä. Hänen ammatistaan ja taustastaan elokuva lähes vaikenee. Brandonia määrittää vain nykyhetki, vapaa-aika. Silloin hän ostaa, iskee ja viettelee naisia, hamuaa laukeamista tai vähintään pornon katselua.

Brandon on riippuvainen seksikuluttaja vähän samalla mekaanisella tavalla kuin Chaplinin kuvaamat ihmiset Nykyajassa aikoinaan.

Seksin ja vallan pintapeliin tulee särö, kun Brandonin luo saapuu sisko, jota näyttelee Carey Mulligan. Siskon vierailusta aukeaa seksiriippuvaisen – ehkä viimeinen – via dolorosa, jossa punnitaan voimat, himo ja röyhkeys.

McQueen käyttää niukkaa ilmaisua, jota on kutsuttu myös cooliudeksi. Kunnianhimo paistaa myös läpi, sekä aihevalinnoissa että esitystavassa.

Tyylin perusosia ovat fyysisyyden lisäksi hyvä ymmärrys tilasta, taitava äänen käyttö sekä pitkät keskustelevat avainkohtaukset. Sellainen käydään tällä kertaa ravintolassa, jossa Brandonin persoonasta kuullaan se vähä, mitä tiedetään.

Elokuvan pääosassa on Michael Fassbender, nousussa oleva, Irlannissa kasvanut 34-vuotias näyttelijä. Hän oli jo Hungerissa Bobby Sandsina. Sittemmin häntä ovat käyttäneet muun muassa Quentin Tarantino, David Cronenberg sekä toinen nouseva brittiohjaaja Andrea Arnold.

Fassbender on treenattu näyttelijä, ja Shamessa hänen olemuksensa nälkiintyneenä juoksukoirana tulee oikeuksiinsa. Hän on hyvin uskottava. Fassbenderin näyttelijätyön varassa elokuva on lopulta liikaakin.

Shame kertoo seksistä ja pornosta, niihin liittyvästä vallasta ja häpeästä, mutta avoimeksi jää, onko juuri Fassbenderin Brandon häpeissään. Ilmeisesti, sillä ohjaajan tulkinnassa tunteet ja tunteettomuus eivät ole irrotettavissa yhteiskuntaluokasta, perhetaustasta tai syntyperästä.

Ikäraja K-16

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi