13.11.2009 0:00
Andy (vas.), Mike ja eloonjäämispallot.
The Yes Men on yhdysvaltalainen aktivistikaksikko, joka esiintyy milloin minkäkin suuryhtiön edustajina. Tarkoitus on pilailla firmojen kustannuksella sekä paljastaa niiden moraaliton toiminta. Aktivistien agendaan kuuluvat myös kaksikon luomat nettisivut, jotka ovat olevinaan suurten yritysten kotisivuja.
Kepposistaan The Yes Men -ryhmä tekee dokumentteja, joista meillä juuri Lens Politica -festivaalilla nähty ja nyt kaupallisen ensi-iltansa saava The Yes Men Fix the World on toinen. Siinä Andy Bichlbaum esiintyy muun muassa Dow-kemikaaliyhtiön edustajana BBC:n haastattelussa ja sanoo yhtiön aikovan maksaa jättikorvauksia ostamansa Union Carbide -yhtiön Intian Bhopalissa 1984 aiheuttaman suuronnettomuuden uhreille.
Jekku meni täydestä ja Dow-yhtiölle tuli pörssissä rökäletappiot.
Kaverusten pilailulla on vakava pohja. He haluavat kiinnittää huomiota epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin ja mahdollisuuksiensa mukaan korjata asioita. Erityisesti jeesmiesten tähtäimessä on suuryhtiöiden lisäksi edistykseksi naamioitu ahneus, "vapaiden markkinoiden kultti", ajatus siitä, että kaikki pyörii hyvin jos markkinat saavat toimia vapaasti vailla valtioiden säännöstelyä.
Yes Men Fix the World on jeesmiesten tempauksia esitellessään varsin hauska elokuva, mutta Bichlbaum ja Mike Bonanno eivät tee komediaa komedian vuoksi. Heidän temppunsa saattavat tuoda turhaa toivoa tietyille ihmisille, mutta samalla ne muistuttavat siitä, miten maailma nykyään makaa.
Hovinarrin tehtävähän oli aikoinaan näyttää malka myös hallitsijan omassa silmässä. Yes Men jatkaa siitä. Heidän elokuvansa on hauska, terävä ja tarpeellinen.
The Yes Men Fix the World
USA 2009
Ohjaaja: The Yes Men
Pääosissa: Andy Bichelbaum, Mike Bonanno
Laji: Dokumentti, Komedia
Kesto: 87
Ikäraja: S
Tähdet: 



Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi