Vanha rokkari reissaa

Takavuosien poptähti Cheyenne (Sean Penn) elää tylsää elämää kartanossaan Irlannissa. Hulppeista puitteista, kivasta Jane-vaimosta (Frances McDormand) ja kavereista huolimatta ukko on pahasti ikävystynyt, kunnes tulee kutsu isän sairasvuoteen ääreen New Yorkiin.

Isä ehtii kuolla ennen kuin Cheyenne pääsee paikalle, mutta tämä päättää suorittaa loppuun isän elämäntehtävän: etsiä käsiinsä Yhdysvalloissa piilottelevan entisen keskitysleirin vartijan, joka piinasi isää Auschwitzissa sodan aikana.

Italialaisen Paolo Sorrentinon Irlannissa ja Yhdysvalloissa ohjaama tie-elokuva tuo kovasti mieleen Jim Jarmuschin ja Wim Wendersin elokuvat. Se käynnistyy tavattoman hitaasti ja pitkäpiimäisesti, eikä Robert Smithin ja Ozzy Osbournen ristisiitokselta näyttävä päähenkilökään tunnu kuin hidasjärkiseltä tollolta.

Mutta This Must Be the Place palkitseekin katsojansa ajan kanssa. Elokuvaan tulee eloa ja Cheyenneen yllättävää syvyyttä ja jopa nokkeluutta, kun päästään tien päälle Amerikkaan.

Elokuvassa on mainioita tyyppejä ja hauskoja tuokioita, ja kun Cheyenne viimein löytää etsimänsä, tarina saa suorastaan traagisia sävyjä. Sota ryöstää nuoruuden kaikilta, aivan kaikilta osapuoliin katsomatta, sanoo ikivanha mies elokuvan lopulla. Cheyenne herää horroksestaan. Katsoja on ollut hereillä jo pitkään.

Tiivistämistä This Must Be the Place olisi kaivannut, mutta kyllä se näinkin on kiehtova elokuva.

Elokuvan nimi tulee Talking Heads -yhtyeen laulusta, ja yksi sen kirjoittajista, Talking Headsin entinen nokkamies David Byrne käväisee tarinassa lyhyesti omana itsenään.

Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin kyllä This Must Be the Place muistuttaa myös hieman Byrnen omaa ohjaustyötä True Stories – tositarinoita Teksasista (1986).

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi