Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

iWarrior on Afrikan Angry Birds

 |   | 
 

iWarrior on Afrikan ensimmäinen kaupallistettu kännykkäpeli, joka lanseerattiin Applen iPhonelle lokakuussa 2009.

Vaikka iWarrior ei ole vielä yhtä suosittu kuin Angry Birds, sen luojaa, 28-vuotiasta ghanalaista Euram Tawiaa voi hyvin kutsua Afrikan Peter Westerbackaksi:

Tawia kertoo olleensa lapsena nörtti ja pakottaneensa 12-vuotiaana isänsä ostamaan tietokoneen. Sillä hän ryhtyi tekemään ensimmäistä tietokonepeliään, Sygoksen miekkaa.

Vuonna 2006 Sygoksen miekasta tuli Tawianin lopputyö Ghanan tiede- ja teknologiayliopistossa.

iWarriorin hän lanseerasi kolme vuotta myöhemmin kenialaisen yhtiökumppaninsa Wesley Kirinyan kanssa.

Tawian uskoo, että teknologinen vallankumous on avain Afrikan talouskasvuun ja työllisyyteen.

Afrikasta on tullut maailman mopeimmin kasvava kännykkämarkkina ja mobiilipalveluiden edelläkävijä.

Tawian yhtiö Leti Games haluaakin käyttää paikallista osaamista. Esimerkiksi iWarrior on ääniä ja musiikkia myöten afrikkalainen tuote. "Pelin sankari ei voinut olla kukaan muu kuin masai-soturi", Tawian sanoo.

Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013