Kirja-arvostelut    |   Kirja-arvostelu

Trillerin juoni vääntyilee harvinaisen tuskaisesti

Ranskalaisen Pierre LeMaîtren taidokkaan Alex-jännitysromaanin juoni on täynnä raadollisia yllätyskäänteitä.

Jännitysromaani Pierre LeMaître: Alex. Suom. Sirkka Aulanko. Minerva. 404 s.

Ranskalainen Pierre LeMaître sai vuonna 2013 Goncourt-palkinnon pikareskiromaanistaan Näkemiin taivaassa. Sitä ennen hänet tunnettiin kotimaassaan etenkin rikosromaaneistaan ja trillereistään. Alex (2011) on niistä ensimmäinen suomennos.

Kirjan nimi viittaa nuoreen naiseen, joka siepataan kadulta Pariisissa. Tapauksen saa eteensä siihen haluttomasti tarttuva rikosylikomisario Camille Verhoeven. Se herättää hänessä ikäviä kaikuja raskaana olleen vaimon sieppauksesta ja murhasta neljä vuotta aiemmin.

Tuo on alkuasetelma teoksessa, jossa riittää raadollisia ja nihilistisiltä maistuvia yllätyskäänteitä tutkinnan muuttuessa sarjamurhaajan jäljittämiseksi. Ihan joka päivä ei tule vastaan trilleriä, jonka hyvin pohjustettu juoni vääntyilee näin tuskaisesti.

LeMaîtrella on huikea draamantaju ja hän pyörittää lukijan tunnepalettia taitavasti, tekstinsä rytmiä ja tyyliä notkeasti tilanteen mukaan vaihtaen.

Erityisen vakuuttavasti hän rakentaa asteittain lisäkerroksia. Näin siihen kiinnittyvät menneisyyden laahukset muuttuvat koko ajan karmeammiksi.

Piristävää on rikoskomisarion epätavallinen hahmo. Keski-ikäinen, älykäs ja äkkiväärä Verhoeven asuu toki vähän yllätyksettä kissansa kanssa – mutta hänellä on pituutta vain 146 senttiä. Hän myös ottaa luulot pois kaikilta, jotka erehtyvät aliarvioimaan häntä.

Verhoevenin edesmennyt äiti oli maineikas taiteilija, jonka ketjutupakointi nimetään pojan pienikasvuisuuden syyksi.

Lukiessa syntyy vaikutelma, että Verhoevenin tausta kaipaisi jonkinlaista täydennystä.

Sitä epäilemättä tarjoavat muut hänen hahmonsa ympärille rakennetut trillerit. Alex on viiden teoksen sarjassa toinen.

Lopulta päätähuimaavinta on tapa, jolla kirjailija kehittelee tarinan polttopisteessä pysyvän Alexin hahmoa siten, että se näyttäytyy alati uudessa valossa.

Lopulta selviää, että jo lapsena rikotun ihmisen paras kosto tulee haudan takaa.

Alex

Vuosi: 2015

Sivumäärä: 404

Julkaisija: Minerva

Alkuperäinen nimi: Alex

Laji: Jännitysromaani

Suomentaja: Sirkka Aulanko

Kirjoittaja: Pierre LeMaître

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • kirja
  • Kirja-arvio
  • Jännityskirjallisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Helsingissä kadonnut 26-vuotias intialainen löytyi kuolleena merestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Poliisi nimesi Lontoon metron pommi-iskusta epäillyn
    3. Annikki Tähden Suomen ensimmäisten kultalevyjen kokoelma päätymässä valtiolle ja voi hajota – ”Jos valtio huutokauppaa ne, saattaa saada muutaman tonnin”
    4. Sipilä vie kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa Macronin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – maiden johtajat tapaavat tänään
    5. Helsingin barokkiorkesteri viettää 20-vuotisjuhliaan laajentamalla romantiikan ajan ohjelmistoon
    6. Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa
    7. Pianotaiteilija Maria João Pires konsertoi Suomessa ja lanseeraa samalla pianonsoiton mobiilisovelluksen
    8. Suora lähetys noin kello 16.15: Brexit-nurkkaan ajettu Theresa May pitää linjapuheen Firenzessä – puheen pitäisi miellyttää niin EU:ta kuin brexit-intoilijoita, mikä voi olla mahdotonta
    9. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    10. Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”
    11. Rempseät loimaalaisrouvat Hansu ja Pirre saatiin viimein teatterilavalle – Hahmot lumoavat suoralla yleisökontaktilla ja roisilla puheella
    12. Näytä lisää