Kirja-arvostelut

Tore Renbergin tiiliskiviromaanissa elämä Stavangerissa ei menekään kuten Strömsössä

Norjalaisromaani kertoo öljyllä rikastuneen kaupungin kääntöpuolesta. Se kuvaa viittä syyskuista päivää Stavangerissa vuonna 2012.

Romaani Tore Renberg: Huomenna nähdään (Vi ses i morgen). Suom. Outi Menna. Like. 656 s.

En voi kuin ihastella Tore Renbergin rohkeutta. Suositun norjalaiskirjailijan ensimmäinen suomennos Huomenna nähdään on vedetty varmalla kädellä isolle kankaalle. Käsissä on sellainen useaan suuntaan kurkottava jättimaalaus, jota karmit eivät turhaan pidättele. Tiiliskivi. Kyllä. Sitäkin.

Osin lohduttomien ihmiskohtaloiden mosaiikiksi kasvava Huomenna nähdään kuvaa viittä syyskuista päivää Stavangerissa vuonna 2012. Tämä useasta eri näkökulmasta rakentuva mosaiikki kuvaa öljyllä rikastuneen kaupungin kääntöpuolta, umpikujassa pyristelevien ihmisten pahoinvointia ja epätoivoa.

Rock-musiikin kapinallisuutta ja eskapismia hyödyntävä Huomenna nähdään puhuu siitä, mistä liian moni haluaisi vaieta. Ehkä siksi Tore Renbergin (s. 1972) maine on Norjassa sellainen, että hänet on nostettu Karl Ove Knausgårdin ja Jo Nesbøn rinnalle.

Yksi romaanin keskeisistä henkilöhahmoista on metallimusiikkia diggaava Pål Fagerland, joka on pudonnut tyhjän päälle, koska omille teilleen lähtenyt vaimo on jättänyt hänet kahden teini-ikäisen tyttären yksinhuoltajaksi. Niskassa on lisäksi miljoonan pelivelat. Pål päättää pyytää apua paikallista rikollisilta, jotka on tuntenut jo kouluajoista.

Siinä kerronnallinen koukku, johon Renberg pyydystää lukijan.

Myös teinejä ajaa eteenpäin samanlainen epätoivo kuin Pålia. He etsivät rakkautta, mutta kolhivat itsensä verille. Ehkä mielenkiintoisin hahmo on huostaan otettu Daniel, joka sekoittaa sekä kasvattiperheensä tyttären että Pålin toisen tyttären elämän – ja samalla omankin elämänsä.

Elämä Stavangerissa ei mene niin kuin Strömsössä. Liian paljon on rikki: murtuneet ihmissuhteet, särkyneet mielet ja raunioituneet haaveet eivät anna liikkumatilaa.

Romaanin suurin ongelma on sen motivoimaton laajuus. Uskon, että Renberg olisi saanut kirjatuksi sanottavansa puolta lyhyemminkin. Suoranaista tuskaa mitta ei tosin aiheuta, koska hän kirjoittaa hyvin, tarpeen tullen tylystikin.

Hän on käynyt ostoksilla moitteettoman ja sujuvan proosan tukkukaupasta ja ostanut innoissaan mittatilaustavaraa reilusti yli tarpeen.

Huomenna nähdää

Vuosi: 2016

Hinta: 656

Julkaisija: Like

Alkuperäinen nimi: Vi ses i morgon

Laji: rikoskirjallisuus

Suomentaja: Outi Menna

Kirjoittaja: Tore Renberg

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirja-arvostelut
  • Romaanit
  • Norja
  • Dekkarit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    2. 2

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    3. 3

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    4. 4

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    10. 10

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    7. 7

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Karibialla riehuva Maria tuhoaa sen mikä Irmalta jäi ehjäksi – Puerto Rico pimeni, ainakin kymmenen kuollut
    3. Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa
    4. Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina
    5. Venäjän tullin pääjohtaja Vladimir Bulavin: Puukaupan kulta-aika on ohi, mutta Silkkitie Kiinaan voi avata uusia mahdollisuuksia suomalaiselle elinkeinoelämälle
    6. Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle
    7. Valhe pakolaisille maksettavista bordellikäynneistä levisi nopeasti – Tällaista on arki Saksan valeuutisia torjuvassa Correctiv-keskuksessa
    8. Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja
    9. Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa
    10. Syntyykö Berliinin maratonilla maailmanennätys? Kohutossut saattavat vielä nousta ratkaisevaan rooliin – juoksukone näyttää, miten pärjäisit Cooper-testissä ME-maratoonarin kanssa
    11. Rahahanojen ylivartijat vaihtuvat Atlantin molemmilla puolilla
    12. Näytä lisää