Kirja-arvostelut    |   Kirja-arvostelu

Lapsen kuolema vie metsään – uutuuskirja kertoo, kuinka väärin puolisot voivat ymmärtää toisiaan

Hanna Mooten esikoisromaania lapsen kuolemaa lähestytään vuorotellen miehen ja vaimon näkökulmasta, ja he tulkitsevat samoja tapahtumia hyvin eri tavalla.

Romaani Hanna Morre: Tuonen tahto. Osuuskumma. 131 s.

Vuonna 2012 toimintansa aloittanut Osuuskumma-kustantamo tunnetaan erityisesti kotimaisten novellikokoelmien ja -antologioiden julkaisijana. Spekulatiiviseen fiktioon keskittyneen pienkustantamon valikoimiin lukeutuu myös pidempi proosa. Kuten Salossa asuvan Hanna Morren (s. 1981) esikoisromaani Tuonen tahto.

Varakkaan espoolaispariskunnan arki romahtaa, kun heidän 8-vuotias Aino-tyttärensä kuolee liikenneonnettomuudessa. Vanhemmuuden mallit sortuvat, ja avioliiton valtasuhteet horjuvat.

Kauhu hiipii metsän kautta taloon, kun itsesyytösten kanssa kamppaileva Tytti-äiti murtuu täysin. Hän ei suostu hyväksymään lapsensa menetystä ja hakee tukea vanhan kansan taikauskosta. Tytti luottaa siihen, että metsän väki vastaa hänen huutoonsa ja tuo rakkaan Ainon takaisin manan majoilta.

Kuuluuko yläkerrasta jo kohta hentoa kikatusta ja pienten jalkojen sipsutusta?

Tytin surutyön mystiset sävyt menevät pilkuntarkalta Timo-isältä täysin ohi silmien. Reaalitodellisuudesta tiukasti kiinni pitävä bisnesmies välittää vain hyvän elämän kulisseista ja syyttää murhenäytelmästä vaimonsa lepsuilua.

Kahden kokemusmaailman vastakkainasettelua korostaa kertojan vaihtelu. Tragediaa lähestytään vuorotellen Tytin ja Timon näkökulmasta, ja he tulkitsevat samoja tapahtumia hyvin eri tavalla.

Tilaa saa myös huomio, kuinka väärin aviopuolisot voivat toistensa tunteita lukea.

Hahmojen luonnekuvaus on lähes karikatyyrinen. Tytti on alistuva vaimo, joka on haudannut haaveensa ja persoonallisuutensa yhteiskunnan tyrkyttämän kiiltokuvan alle. Timo on puolestaan voitontahtoinen alfa-uros, jolle elämä näyttäytyy laskelmoituna kaupankäyntinä.

Morren teksti kulkee kelvollisesti, vaikka kirjan ensimmäinen luku olisikin kaivannut hiomista.

Mitään kovin syvällistä kokemusta lyhyt kirja ei tarjoa, sillä yhden perusidean ympärille rakentuvana kertomuksena teos muistuttaa enemmän pitkää novellia kuin täysiveristä romaania.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 16. marraskuuta.

Tuonen tahto

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 131

Julkaisija: Osuuskumma

Laji: romaani

Kirjoittaja: Hanna Morre

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • kirja
  • Kirja-arvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    5. 5

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    6. 6

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    7. 7

      Lapsi tunnusti murhan 16 vuotta sitten Ruotsissa mutta kiistää nyt – syyttäjä selvittää, pitäisikö tapaus tutkia uudelleen

    8. 8

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    9. 9

      Voimakas maanjäristys ravisteli Meksikon pääkaupunkia tuhansia tappaneen järistyksen vuosipäivänä

    10. 10

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    9. 9

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    10. 10

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää