Valikko
Kirja-arvostelut    |   Kirja-arvostelu

Miehen ryhti -uutuusromaaniin on kerätty kaikki koulumaailman kliseet

Petri Vartiainen ei saa toisessa romaanissaan aikaan asiallista koulukeskustelua.

Romaani

Petri Vartiainen: Miehen ryhti. Otava. 254 s.

Kuusamolainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Petri Vartiainen (s. 1977) vie toisessa romaanissaan Miehen ryhti lukijan elämysmatkalle suomalaiseen peruskouluun.

Romaanin kansipaperissa koreilevat teroitetut kynät. Muutama niistä on katkaistu väkivaltaisesti. Koulu tasapäistää ja koulu tappaa.

Kansien välissä esitetään kaikki koulumaailman kliseet haistattelevista oppilaista leipääntyneisiin opettajiin. Pilkan kohteena ovat peruskoulun opetussuunnitelman perusteet ja valtakunnan tasolla mitoitettu digiloikka.

Minäkertojana on yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Ari, joka haluaisi uudistaa opetustaan. Kuolleiden runoilijoiden seuran kirjallisuuden opettajan karismaa hänessä ei ole, mutta hän keksii, että luokkahuone kahlitsee ja että oppimista tapahtuu muuallakin kuin koulussa.

Työt kulkeutuvat kotiin, ja nuorten ongelmat vievät opettajalta yöunet. Vaimo puolestaan valittaa, että miestä kiinnostavat enemmän vieraat lapset kuin omat.

Opettajainhuone osoittautuu – yllätys, yllätys – varsinaiseksi kauhukabinetiksi. Sohva­ryhmän irvileukojen ihannekoulu on jäänyt menneeseen maailmaan. Mutta vielä idioottimaisempina Vartiainen esittelee tulevaisuuden koulun tohottajat, konsulttijargonin omaksuneet rehtorit.

Vartiainen osoittaa, miten nämä kaksi ääripäätä muistuttavat kovasti toisiaan. Onneksi väliin jäävät monessa eri yhteydessä maailman parhaiksi arvioidut suomalaiset opettajat. Näitä kympin tätejä on kuitenkin vaikeampi kuvata kuin leukailevia eläkkeenodottajia tai historiattomia tulevaisuuteen tuijottajia.

Koulumaailman myllerrysten kurmottajaksi Vartiaisen romaanista ei ole. Sivistys mainitaan ja oppimisestakin puhutaan, mutta vereslihaiset kysymykset sivuutetaan opetussuunnitelman muotisanojen taivastelulla.

Romaanin nimi Miehen ryhti – appiukon, eläkkeellä olevan opettajan, hokema – lienee parodiaa. Siitä huolimatta koulu­arjen yläpuolelle nousevaa tasoa Vartiaisen romaanissa ei ole. Yritykset nousta ruohonjuuritasolta päätyvät nimittäin maha­laskuun. Sääliksi käy Pentti Saarikoskea seuraavassa rinnastuksessa.

”Saarikosken lapsekas usko kommunistiseen maailman­kumoukseen ja rahvaan luokkatiedostamiseen on kuin suoraan kouluvisionääriemme puheista: yhtä toiveikas, yhtä älytön. Liian moni haluaa meidänkin aikanamme elää historiallisen muutoksen aallonharjalla. Arki ei riitä.”

Romaani on harrastelijamainen yhden työpaikan ja yhden perheen arjen kuvaus. Harmi, sillä koulu on yksilöiden sulatusuuni ja siksi tärkeä nykyisyyden toimija ja tulevaisuuden raivaaja. Siellä kasvavat niin äänestäjät kuin päättäjätkin, siellä opetetaan ihmisenä olemista ja maailman lainalaisuuksia.

Yhdeksän vuotta ja noin 180 päivää per lukuvuosi on neljäs osa 16-vuotiaan elämästä. Ei ole ihan sama, mihin aika – ja raha – käytetään.

Siitä huolimatta asiallista koulukeskustelua ei mediassa eikä nähtävästi kirjallisuudessakaan saada aikaiseksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  • Kirja-arvostelut
  • kirja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Manchesterin iskussa kuollut ainakin 22 ihmistä, osa heistä on lapsia – Tämä kaikki tiedetään popkonserttiin tehdystä hyökkäyksestä

    2. 2

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    3. 3

      Jos olisin amerikkalainen äänestäjä, alkaisin olla epätoivoinen

    4. 4

      Pahantekijät tietävät, miten kauhun ruuvia väännetään yhä kireämmälle

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Isääni hoidetaan kuin sielutonta nukkea

    7. 7

      Kuva loukkaantuneesta nuoresta naisesta nousi Manchesterin tragedian symboliksi

    8. 8

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    9. 9

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    10. 10

      Alkoholilakiin haetaan kompromissia, keskusta haluaa tiukentaa esitystä – Jäävätkö vahvat lonkerot, limuviinat ja oluet sittenkin Alkon hyllyyn?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    2. 2

      Manchesterin iskussa kuollut ainakin 22 ihmistä, osa heistä on lapsia – Tämä kaikki tiedetään popkonserttiin tehdystä hyökkäyksestä

    3. 3

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    4. 4

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    5. 5

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    6. 6

      Molemmat mielenosoitukset jatkavat sittenkin Rautatientorilla – leirit joutuvat kuitenkin siirtymään pois Maailma kylässä -festivaalin alueelta

    7. 7

      ”Käypäs tyttö keittämässä kahvit” – Meillä keski-ikäisillä miehillä on valta ja vastuu muuttaa asenteemme

    8. 8

      Michelle Obama lomailee suomalaisen muotisuunnittelijan pinkissä luomuksessa – Teija Eilolan suunnittelema paita nousi uutiskuviin: ”Todella iso kunnia”

    9. 9

      Sähköautojen 400 kilometrin toimintasäde on tuhlausta, sanoo VTT:n johtava tutkija – syynä suomalaisten ajotavat ja autojen hinnat

    10. 10

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Tutkimus: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä – tekniikka olisi myös vauvan kannalta parempi ja parantaisi seksielämää synnytyksen jälkeen, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

    7. 7

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    8. 8

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    9. 9

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    10. 10

      Äiti kuvasi, kuinka autoilijat ajavat pitkin jalkakäytävää Helsingin Meilahdessa – edes vastaan kävelevä tokaluokkalainen ei pysäytä autoja

    11. Näytä lisää