lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
Hyvinkään Orkesteri ja Hyvinkään Oratoriokuoro Johanneksen kirkossa.Johtajana Tuomas Pirilä. - Beethoven.

Beethovenin yhdeksäs toimii aina

Julkaistu: 25.11.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri

Konsertti. Ludwig van Beethovenin yhdeksäs sinfonia on loistava mielialan kohottaja. Se ei johdu niinkään viimeisen osan hittihymnistä, vaan pikemminkin niistä lukuisista pienistä jutuista, joilla säveltäjä pitkin matkaa valmistelee loppuhuipennuksen.

Kapellimestari Tuomas Pirilä ei aivan kaikkia namusia onnistunut poimimaan, sillä painopiste oli volyymin ylläpitämässä joutuisassa menossa. Hyvinkään Orkesterin sointi on keikkaorkesteriksi aivan erinomainen. Siksi pianissimoilla olisi huoleti voinut oikein nautiskella, erityisesti silloin kun puupuhaltimilla on asiaa.

Solistit sopraano Jenni Lättilä, altto Tiina-Maija Koskela, tenori Mika Nisula ja baritoni Markus Nieminen selvisivät haasteistaan hyvin. Matti Heroja voi myös kiittää itseään Hyvinkään Oratoriokuoron valmentamisesta. Kuorosatsi ei liiku juuri lainkaan mukavuusalueilla, mutta irtonainen ote kantoi hyvin loppuun asti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.