Bono ui kännyköiden valomeressä

"Mikä meininki Helsinki?", tervehtii Bono suomeksi. Tervehdys hukkuu sinisiä ja valkoisia liinoja vilkuttavan kenttäyleisön suosionosituksiin.

Yhtye on juuri avannut kolmannen Suomen-keikkansa upouudella The Return of the Stingray Guitar -instrumentaalilla, puoli tuntia aikataulusta myöhässä. Yleisöä se ei näytä haittaavan: tiedossa on pari tuntia maailman parasta stadionrockia, hittejä ja väistämätöntä nostalgiaa.

Yhtye seuraa Beautiful Day -paluuhittiänsä War-levyn New Year's Daylla ennen kuin Bono esittelee yhtyeen. Miehet juoksentelevat lavan ulkokehällä, ja vaikka yhtye hajautuukin tahoilleen, on heidän halussaan tulla yleisön lähelle jotain lämmittävää.

"Mikä tämä sitten on?", huutaa Bono mikrofoniin ja nostaa kätensä kohti Olympiastadionin eteläpäädystä kohoavaa valtavaa, nelijalkaista lavarakennetta.

"Luulisin, että se on laukaisun hetki", hän vastaa itse.

Tämä saattaa olla vain nostatusta spiikkiä seuranneelle Elevation-kappaleelle, mutta on mukavaa kuulla edes jonkinlaista spekulaatiota siitä, mistä U2:n 360-kiertueen lavassa on kyse.

"Kynneksi" nimitettyä rakennetta on kutsuttu myös avaruusalukseksi neljällä jalalla. Sen keskelle mahtuu U2:n lava ja ulompi kehä, jolla yhtye myös esiintyy. Willie Williamsin ja Mark Fisherin suunnittelema kokonaisuus on tähdätty tuomaan U2 mahdollisimman lähelle yleisöään ja siinä se onnistuukin.

Lava on hiukan tavallista matalampi, ja ulkokehällä yhtye on kosketusetäisyydellä yleisöstä.

Puolen tunnin soiton jälkeen Bono avaa sanaisen arkkunsa hämmentävällä Suomi-imartelulla.

"Irlantilaiset rakastavat suomalaisia, koska te olette ainoa kansakunta Pohjoismaissa, joka ei purjehtinut ryöstämään ja raiskaamaan Irlantia", hän aloittaa keveästi ja siirtyy kiittelemään tapaa, jolla Suomi on kohdellut kaukaisia kansoja.

Pääministeri Mari Kiviniemi saa osansa kiitoksista. Ulkoministeri Stubbia Bono ei mainitse, vaikka hänkin oli mukana tapaamassa Bonoa.

Kuin viittauksena loppumattomaan maailmanparantamiseensa, Bono aloittaa puheensa perään Still Haven't Found What I'm Looking For -kappaleen

Komeita hetkiä seuraa. Esimerkiksi kun Bono laulaa Miss Sarajevossa Luciano Pavarottin alun perin esittämän oopperaosuuden. Tai kun hän MLK:n aluksi laulaa irlantilaisen tuutulaulun. Alun perin Martin Luther Kingin muistoksi tehty MLK on nyt omistettu Burman oppositiojohtajalle Ayng San Suu Kyille.

Ehkä vielä komeampi hetki tulee, kun Bono alkaa yhtäkkiä toistaa "kuuleeko Radio Teheran", ja lavan yläpuolella nouseva kartiomainen screen täyttyy iranilaisten naisten kuvista. Samalla valot muuttuvat vihreiksi, sekä Iranin että Irlannin kansallisväriksi, ja The Edge soittaa ensimmäiset soinnut Sunday Bloody Sundayta. Modernista Iranista 1970-luvun alun Pohjois-Irlantiin. Yleisöstä nousee nyrkkimeri, kun maailman sotaisin rauhanlaulu lähtee kunnolla käyntiin.

Ja illan päätteeksi, Moment of Surrender -kappaleessa, Bono kehottaa kaikkia kaivamaan matkapuhelimensa esiin ja suuntaamaan niiden näytöt kohti taivasta. "Muutetaan tämä paikka linnunradaksi", hän kehottaa, keskellä valkoisten valojen merta.

Komea päätös keikalle, joka oli juuri oikeassa suhteessa julistusta ja täydellistä viihdettä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi