lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIOITA Deke Dickerson Malmitalolla

Dickerson vie takaisin 1950-luvulle

Julkaistu: 2.2.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri

Konsertti. Jo kuudetta kertaa Suomessa vieraillut amerikkalaiskitaristi Deke Dickerson (s. 1968) löytää täältä takuuvarman yleisön, sillä onhan meillä perinteisesti vahva Dickersonin edustaman musiikkityylin kannatus.

Dickerson on retrokitaristi, jonka skaala ulottuu kantrista rockabillyn ja varhaisen rockin kautta surfmusiikkiin. Tyyliltään musiikki sijoittuu 1950-60 -luvuille.

Enimmäkseen Dickerson soittaa vanhoja kappaleita, mutta myös omia sävellyksiään, jotka ovat uskollisia 1950-luvun tyylille.

Malmitalolle Dickerson oli saanut seurakseen taitavaa porukkaa.

Rummuissa oli omaa kantriyhtyettään USA:ssa luotsaavaa Chris "Sugarball" Sprague, toisessa kitarassa Barnshakers-bändin Lester Peabody eli Jussi Huhtakangas ja bassossa Whistle Baitin Lasse Sirkko.

Dickerson on taitava kitaristi, jonka musiikki on ennen kaikkea hauskaa ja nostalgista. Hän on valinnut tyylilajinsa, mutta konsertin aikana tuli miettineeksi, että kyllä Dickerson vielä tästäkin kykenisi laajentamaan.

Sen verran jazzillistakin kosketusta hänen soitossaan toisinaan on.

Dickerson on erikoistunut soittamaan tunnettujen nimien vähemmän tunnettuja kappaleita, ja niitä nytkin piisasi: Johnny Cashin Luther's Boogie, Jerry Lee Lewisin As Long As I Live, Carl Perkinsin Look at That Moon, Johnny Hortonin Let's Take the Long Way Home Tonight ja niin edespäin.

Mainiota meininkiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.