Huumorilla höystettyä rokkia

A cappella -yhtyeen laulu on melkoista akrobatiaa

 Säestyksetön laulumusiikki eli a cappella ei ole minkään mittapuun mukaan tämän ajan kuumin myyntiartikkeli, mutta kieltämättä helsinkiläinen Fork tekee parhaansa muuttaakseen asian. Neljän laulajan yhtye erikoistuu vahvistettuun, toisinaan esimerkiksi kitaraefektien läpi ajettuun a cappellaan, jonka keinoin se esittää vuosikymmenien varrella listakärjessä viihtyneitä rockhittejä.

1990-luvun jälkipuolella perustetun Forkin tähän asti mahtipontisin projekti on Ruotsalaisen teatterin Pink Noise -show, jonka on tarkoitus olla myös yhtyeen käyntikortti ulkomaisille estradeille. Parituntinen esitys on lavaspiikeiltään, loogisesti mutta hiukan hassusti, englanninkielinen, onneksi sentään Svenskiksessä ironisen suomenruotsalaisittain lausuttuna.

Ironia, sekä itseironia että huvittunut näkökulma rockiin ja tähtikulttiin, onkin koko huikaisevan hienosti toteutetun viihdepaketin kantava ajatus. Varsinaista juonta encoreineen 18 kappaleen show'ssa ei ole edes siteeksi. Se ei haittaa, koska kyse ei ole musikaalista, vaan yhtyeen näkemyksen mukaan rockkonsertista. Show'ta voisi varmaan kuvailla rockia imitoivaksi viihteeksi.

Rocktraditioon Forkin yhdistää ainakin se, että yhtye tuo itseään hiukan enemmän mukaan show'n tarinaan kuin pelkkä viihdyttäjistä koottu kabareeseurue.

Bändi esimerkiksi esittelee kesken kaiken yleisölle HBL:ssä julkaistun ikävän keikka-arvion vuodelta 2005. On vaikea sanoa, onko episodi täysin tarpeeton ja sisäänlämpiävä vai juuri sellaisena kiinnostava. Se on toki hauska detalji.

Aivan pelkkään lauluvirtuositeettiin Forkin ei tarvitse luottaa, sillä sen jäsenillä on myös karismaa, erityisesti Jonte Ramstenilla, joka pärjäisi puhtaana koomikkonakin. Hänen ilmeikäs, hienovarainen ja aika lempeä komiikkansa tuntuu koko show'n ajan kyseenalaistavan rockin vakavasti otettavana taidelajina, samalla kun yhtye toisaalta ottaa kaiken irti hittien viihdyttävästä voimasta. Huumori pitää jännitteen yllä.

Kuka muuten jaksaisikaan katsoa kahta tuntia vokaaliyhtyeen esittämiä lainakappaleita?

Kappalevalikoima itsessään olisi haastava mille tahansa instrumenttinsa taitavalle yhtyeelle, saati sitten äänillään rockin eri äänirekistereitä imitoivalle nelikolle. Erityisesti show'n jälkimmäinen osa on lähes puhdasta taidonnäytettä: Britney Spearsin Toxic tai lopun ällistyttävä heavy metal -sikermä olivat suorastaan akrobaattisia suorituksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi