Hyinen pakkassää puri hurjassa laulusinfoniassa

TAMPERE. Muinaisessa, arkaais-maagisessa maailmassa jumalat eivät katsoneet hyvällä, jos kuolevainen joutui ylimielisen uhman, hybriksen, valtaan ja yritti korottaa itsensä jumalten vertaiseksi. Jumalat kostivat ja rankaisivat kuolemalla. Tuoni ottaa tarinan lopuksi rekeensä suurtalollisen Tuurin, joka rehvastelee mahdillaan Olli Mustosen Tuuri-sinfoniassa. Teos perustuu Eino Leinon samannimiseen helkavirteen.

Mustonen maalailee teoksessaan remuisia, oluthuuruisia kekkereitä, uhmakkaan Tuurin ja kylmäkiskoisen Kuoleman vuoropuhelua ja hyistä talvista autiutta. Loppupuolen musiikissa aisti nahoissaan saman armottoman pakkassään, joka puri ulkoilmassa.

Pitkä helkavirsi määrää paljolti Mustosen sinfonian rakenteen. Tuuri onkin lähinnä sinfoninen soolokantaatti, mutta jos säveltäjä haluaa nimetä luomuksensa sinfoniaksi, määrittely on täysin hänen vallassaan.

Kirveellä veistetty, primitivistinen teos viittaa Sibeliuksen Kullervo-sinfonian rekihelkkeiseen musiikkiin ja Musorgskin Kuoleman lauluihin ja tansseihin, joskin Prokofjev- ja Šostakovitš-yhteydet ovat myös ilmeiset.

Kalevalainen shamanistinen maailma kiehtoo Mustosta. Hän on säveltäjänä Väinämöisen työn jatkajia.

Laulusolistille yli puolituntinen Tuuri on suorastaan pirullisen vaativa. Baritoni Juha Kotilainen jakautui kertojaksi, Tuuriksi ja Kuolemaksi ja kävi eräänlaista sisäistä dialogia.

Osan repliikeistä Mustonen on kirjoittanut baritonille epämukavalle tenoraaliselle alueelle, mikä vaati Kotilaiselta kiihtynyttä pinnistämistä. Vaikutelmana oli epätoivoa lähenevä hysteria, joka sopi Tuurin uuden upean tuvan hurjaan menoon. Yhden miehen psykodraamassa oli rehevää voimaa, synkkää huumoria ja aavemaista traagisuutta.

Mustosen johdolla T uuri sai taatusti autenttisen villin ja kohtalontumman tulkinnan.

Tuuri-sinfonian johdantona oli Sibeliuksen vähäeleinen Bardi-sävelrunoelma, jonka surumieliset huokailut ja harpun helähdykset johdattivat muinaisten synkkien myyttien maailmaan.

Päätösnumerossa, Prokofjevin kuudennessa sinfoniassa Mustonen heilui olan takaa ja päästi mahtavan ryskeen valloilleen. Mustonen näyttää ottavan johtamisen melkein urheilun kannalta. Pääasia, että hän saa orkesterista irti, mitä haluaa. Kaiken mellastuksen lomassa tuli sivutuotteena esiin, että sinfonia on sosialistisen realismin groteski, sätkyttävä karikatyyri.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi