Jazz kukoistaa kerran vuodessa

Festivaalin nimiä olivat Mikko Innanen ja Dave Douglas

TAMPERE. Innokkaat ja arvostavat modernin jazzin ystävät täyttivät viikonloppuna Tampereen Pakkahuoneen ja Telakan salit äärimmilleen. Konsertteja oli kymmenen ja esiintyjäryhmiä yli 25.

Tämä oli ällistyttävää, koska Helsingin konserttitilanteen ja median näkökulmista jazz on nykyisin täysin nujerrettu klassisen musiikin ja rockviihteen väliin. Vain Tampereella maailmanluokan kotimaiset soittajat saavat uskoa jazziin todellisena taidemuotona.

Tämä näkyi heidän intoutuneissa suorituksissaan. Muiden muassa Mikko Innasen Innkvisitio ylitti värikkäässä ja taitavassa ilmaisuvoimassaan monet Amerikan huiput. Fonistien Innasen, Fredrik Ljunqvistin ja Daniel Erdmannin, sekä sormioisti Seppo Kantosen ja rumpali Joonas Riipan työ oli jälleen valloittavaa free-kubismia, nyrjähtänyttä hyperswingiä ja mahtavia yllätyksiä.

Chicagolaista postboppia uusintavan rumpali Mike Reedin kvartetti People, Places & Things jäi täysin Innasen varjoon. Reedin ryhmän sinällään pieteetti ornettecolemanismi oli liian tuttua ja konservatiivista.

Happeningin pääesiintyjä oli kuitenkin maailman parhaaksi trumpetistiksi kehutun Dave Douglasin kvintetti. Puhtaasti soittimellisesti ja taiteellisesti Douglas on kaukana maailman parhaasta, mutta hänen tuottamansa kokonaisuus on parhaasta päästä.

Douglasin musiikki on selkeää ja kirkasta, banaalin valoisalla tavalla tarttuvaa, mutta samalla kummallisen älykästä. Hän tuuttaa tukevalla soinnillaan pelkistäen kuin partiopoika, mutta taustalla heiluu hienosti piirretty visio.

Douglasin ja pianisti Uri Cainen valkoinen älykkökulmikkuus on kaukana mustasta spiritualiteetista, mutta onneksi kvintetissä soittaa loistavan elastinen ja balansoitu rumpali Clarence Penn ja mainio basisti Matt Pennman. Näin osat täydensivät toisiaan.

Kvintetin salainen ase oli kuitenkin solistisesti todellinen virtuoosi tenorisaksofonisti Donny McCaslin. Hän täydensi sen, mitä Douglasin trumpetismista puuttui.

Trumpetisti John Hassellin avaruudellinen ambient oli pysähtynyt mielentila kuin talvinen tähtitaivas. Hassellin ja Maarifa Street -kvartetin kaltaisen äänikuvan loihtii kuitenkin periaatteessa kuka hyvänsä kotitietokoneella. Siis demokraattista kuin rock.

Mainion pianisti Myra Melfordin Trio M esitti sitten taas "tamperetta" parhaimmillaan: vapaata, mutta briljantisti muotoiltua ja perinnetietoista modernismia.

Dave Douglasin kvintetti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi