Julkaistu: 5.2.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri
Konsertti. Tuottaja Nick Trianin uusi Soliti-levymerkki on noussut nopeasti shoegaze- ja dreampop -tyylisen meluvallipopin suomalaiseksi soihdunkantajaksi. Tavastialla esittäytyi levymerkin kaksi tuoretta albumidebytanttia: turkulainen The New Tigers ja helsinkiläinen Black Twig. Pakkasen kurittamana keskiviikkona paikalle oli vaivautunut pieni, mutta sitäkin omistautuneempi yleisö.
Molempia Soliti-yhtyeitä on verrattu 1980- ja 90-luvun taitteen modernin hälypopin pioneereihin, kuten brittiläiseen My Bloody Valentineen ja amerikkalaiseen The Sonic Youthiin. Mutta varsinkin Black Twig osoitti hallitsevansa myös 1960-luvun psykedeelisen kitarapopin perinteen: livenä useiden kappaleiden tunnelma vietti levyversioita enemmän Velvet Undergroundin ja Younger Than Yesterday -kauden The Byrdsin suuntaan.
The New Tigers oli Black Twigiin verrattuna vähän raakilemainen, eivätkä yhtyeen jäsenet ole vielä kasvaneet esiintyjinä Tavastian mittoihin. Esikoislevynsä hallitsevimmalla kappaleella, eeppisen komealla Pocketful Of Sandilla, keikkansa aloittaneen nuoren nelikon kitaravalli sykki kuitenkin jo hienostuneesti herkkyyden ja aggression rajamaastossa.
Varsinkin laulaja-kitaristi Appu Jasu osoitti näppärää nyanssienhallintaa. Lisää keikkakokemusta, niin tämäkin yhtye leijuu kiintotähtenä suomalaisella indie-taivaalle ennen kuin huomaammekaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi