Pahkisen karisma täyttää jättisalin

Tampere. Tampere-talon jättisali ja suuri Tampere Filharmonia. Yksi pieni nainen tanssimassa mustalla lavastamattomalla näyttämöllä pikku korokkeella. Mutta kuinka hän täyttääkään koko megatilan pelkällä karismallaan ja läsnäolollaan! Virpi Pahkinen siis.

Suomen ja Jyväskylän lahja Ruotsin tanssitaiteelle vierailee harvakseltaan synnyinmaassaan, mutta joka kerta se on tapaus. Tampere Biennalen perjantain konsertissa juhlivat niin suomalainen nykymusiikki kuin -tanssi.

Virpi Pahkisessa on jotain monumentaalista. Hän on kuin elävä veistos, jonka jokainen liike on äärimmäisen harkittu taltanisku. Mitään turhaa ei ole.

Illan aloitti komeasti Jukka Tiensuun Alma III: Soma. Yleensä kun tanssissa puhutaan musiikin kuvittamisesta, käsitetään se negatiiviseksi. Tässä tapauksessa se on silkka kehu. Sillä Pahkinen kuvittaa upeasti Tiensuun dramaattista musiikkia.

Orkesterin tiukat iskut manifestoituvat liikkeen kulmikkuutena. Toisaalta valuvat glissandot tuovat ilmaisuun sensuaalista pehmeyttä. Hyvässä iskussa on myös Tampere Filharmonia ja kapellimestari Anna-Maria Helsing.

Assosioin usein Pahkisen liikkeen johonkin itämaiseen ja mystiseen. Tässäkin olen näkevinäni useampaan kertaan tanssivan Shivan. Pitkät liehuvat hihat ovat kuin kiinalaisessa oopperassa ja ne käyttäytyvät välillä ylimääräisten raajojen lailla. Jos Tiensuun teoksen nimi onkin Soma, ei esitys itsessään ole mitenkään sievä tai söpö. Se on tanssijan ja orkesterin yhteisesityksenä vahva, jännittävä ja jopa vähän pelottava. Pehr Henrik Nordgrenin Equilibrium oli niin ikään kiehtova kokemus. Meditatiivisen alun voimistuvan sointumaton yläpuolella Pahkinen on kuin abstrakti esine, joka purkautuu ja keriytyy yhä uusiin muotoihin. Tässäkin tanssija tuntuu analysoineen tarkasti musiikkia sen nimeä myöten. Kyse on hauraan tasapainon ylläpitämisestä.

Viattomana vitsinä Pahkinen heittää voimistelusta tutun vaaka-asennon! Muuten liike ja musiikin jännittävä sointimaailma ja minimalismi vaivuttavat kokijan puolitajuntaiseen olotilaan.

Väliajan jälkeen kuultiin vielä Harri Vuoren Mandelbrotin kaiut sekä Seppo Pohjolan Sinfonia nro 2, jossa erityisesti lyömäsoitinten vahva rooli teki vaikutuksen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi