Sopraano säihkyi iloa ja energiaa

KONSERTTI. Sopraano Mia Heikkinen aloitti ensikonserttinsa erikoisella tavalla: hänestä näkyi vain pää. La testa d'Adriane (Adrianen pää) on R. Murray Schaferin omituinen, englanninkielinen teos.

Nukkavieru, mahtaileva harmonikansoittaja esittelee sirkusnähtävyyttä, Adrianen päätä, ruumiinosaa, joka jäi jäljelle kauniista naisesta. Veli Kujala veteli harmonikkaansa ja kertoi karkealla englannilla Adrianen surullisesta kohtalosta.

Heikkinen oli piilotettu päätä lukuun ottamatta kaappiin, jossa hän istua kyykötti. Kun pää alkoi vihdoin laulaa, siitä alkoi pulputtaa älyvapaita, groteskeja vokaliiseja.

Heikkinen on pirteä, komediennekyky ja säihkyvä, reaktioherkkä nykymusiikin tulkki. Kaija Saariahon laulut Mika Waltarin runoihin kuulostivat suorastaan klassisilta liedeiltä hulluttelun jälkeen.

Heikkisen elämänilo sopi hyvin Schubertin ensimmäiseen Suleika-, Der Musensohn ja Rastlose Liebe -liedeihin. Hän on niin energisen valoisa laulaja, että toisen Suleika- liedin eron tuska melkein muuttui iloksi sekin.

Reipas ote Heikkisellä oli myös Debussyn lauluihin, jotka olisivat kaivanneet hienovaraisempaa nyansointia ja myös pikanttia ironian tajua.

Heikkisen lyyrisessä sopraanossa on luja, kantavasti kaareutuva.

Se kasvaa vahvoihin nousuihin, joissa se tosin saattaa vielä haurastua. Salla Karakorpi oli samanhenkinen, iskevä pianisti, joka hänkin piti runollisinta puoltaan piilossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi