Sopraanon ääni kasvaa ja tummuu

Wien. Soile Isokosken ääni tuntuu entisestään kasvaneen ja tummuneen välivaiheen jälkeen.

Lyyrinen tyttömäisyys on lopullisesti kadonnut, ehkä myös osa soinnin ihastuttavinta kauneutta. Tilalle on tullut lisää lämpöä ja kypsyyttä.

Läpäisykykyä riittää jälleen: Isokosken ääni soi vaivatta paksunkin romanttisen orkestroinnin yli.

Voi siis olla, ettei lyyrisenä sopraanona aloittanut Isokoski yritäkään mahdotonta kokeillessaan dramaattisemmille äänityypeille tarkoitettua Giacomo Puccinin Madama Butterfly -oopperaa ensi vuonna Tampereella. Richard Straussin orkesterilaulujen parissa hän on ollut tasapainoinen, kultivoitunut, suorastaan ihanteellinen tulkki jo pitkään, niin nytkin.

Tuntuu kuin Isokoski jopa omistaisi Morgen-laulun, niin täydellisesti se hänelle sopii. Gustav Mahlerin neljännessä sinfoniassa taivasnäyt ja pureva ironia kohtaavat. Isokosken osana on laulaa pitkän sinfonian päättävä laulu täysin ilman ironiaa, ja varsin taivaalliseltahan tuo kuulosti.

Tonkünstler-orkesteri on korkeinta itävaltalaistasoa ja soinniltaan nuorekkaampi ja raikkaampi kuin Wienin filharmonikot.

Sen huomasi myös Claude Debussyn Faunin iltapäivässä, jota pätevä kapellimestari Andrés Orozco-Estrada johti hyväntuulisesti ja eloisasti.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi