Suomalainen alkuvoima hehkui Musiikkitalossa

RSO Musiikkitalossa 6.12. Kapellimestari Sakari Oramo.

- Sibelius.

HKO Musiikkitalossa 8.12. Kapellimestari Leif Segerstam. - Sibelius.

RSO Musiikkitalossa 9.12. Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali. - Sibelius.

Radion sinfoniaorkesteri juhli itsenäisyyspäivää esittämällä Sakari Oramon johdolla Sibeliuksen Kullervo-sinfonian, joka nostaa suomalaisen alkuvoiman ja itsepäisyyden monumentaalisiin mittoihin. Konsertti kuuluu musiikkivuoden huippuhetkiin.

Oli jännittävää kuulla, millaisen vaikutuksen Sibeliuksen nuoruudenteos tekee Musiikkitalon akustiikassa. Oramo osoitti, että siellä on täysin mahdollista rakentaa tarpeen vaatiessa matalista jousista musiikille painokas, syvä ja tumma sointiperusta.

Oramo oli siirtänyt sellot oikealta laidalta orkesterin keskelle ja laittanut kakkosviulut niiden paikalle. Siitä oli selvä kantavuusetu selloryhmälle, joka on usein jäänyt Musiikkitalossa hieman profiloitumattomaksi pehmeäksi varjoksi. Kullervo-sinfonia syttyi synkkään hurmioon. Oramo ja RSO maalailivat jylhän kalevalais-myyttisen maiseman, joka levittäytyi laveana, uhmakkaasti sykkivänä ja karusti hehkuvana.

Raskassoutuisella sointivyöryllä oli mahtava vaikutus, ja Oramo löysi arkaaista lumovoimaa myös teoksen monotonisista piirteistä.

Kun Polyteknikkojen kuoro tuli mukaan, Kullervoon syttyi suggestiivinen, eeppinen poljento.

Kuoro lauloi aivan yhtenä miehenä, ja nuorten miesäänten vaalea, rytmitarkasti iskevä sointi ja kirkas artikulaatio olivat juuri oikea ääni kertojan rooliin. Viidennessä osassa, Kullervon kuolemassa, kuorosta kajahti kuin kallioiden keskeltä sävähdyttävän uljas loppunousu, joka sai koko salin kaikumaan.

Solisteina oli upeaääninen sisaruspari Johanna Rusanen-Kartano ja Ville Rusanen. Ville Rusanen sai katkerana sankarina baritoninsa jysähtelemään niin miehekkäästi, että se teki hänestä Jorma Hynnisen manttelinperijän tämän teoksen pääsolistina.

Helsingin kaupunginorkesteri piti oman Sibelius-konserttinsa Leif Segerstamin johdolla säveltäjän syntymäpäivänä. Solistina oli vuoden 2005 Sibelius-viulukilvan voittaja Alina Pogostkina, joka soitti Stradivari-viulullaan Sibeliuksen viulukonserton teosuskollisesti: kauniin ja pitkälinjaisen laulavasti sekä lennokkaan taiturillisesti, ilman yllättäviä päähänpistoja.

Pogostkinan Stradivarissa on tyypillinen kapeahko ja säihkyvän kirkas sointi. Voimaa siitä ei puutu, ja Pogostkina kasvatti ensi- ja toisessa osassa kaikessa rauhassa hienoja dynaamisia ja emotionaalisia nousuja.

Musiikkitalon erittelevä akustiikka oli otollinen elinympäristö Sibeliuksen klassishenkiselle, eloisasti liikkuvalle kolmannelle, C-duuri-sinfonialle. Oli helppo seurata, miten teoksen rytmisesti ponnekkaat, tanssahtelevat ja keinuvat aiheet siirtyivät soitinryhmiltä toisille. Kun aiheet olivat kuljeskelleet aikansa omia polkujaan, Segerstam kokosi ne latautuneisiin nousuihin ja polttopisteisiin. Teoksen oikukas muotokieli kristalloitui Segerstamin käsissä erittäin selvästi.

Radion sinfoniaorkesterin joulukonsertti oli sekin omistettu pääosin Sibeliuksen musiikille. Viikko alkoikin tässä vaiheessa vaikuttaa jo pieneltä Sibelius-festivaalilta, jolle toivoisi jatkoa. Camilla Nylund oli ihanteellinen sopraanosolisti Sibeliuksen joululauluihin. Hän lauloi niin Sibeliuksen, Nordqvistin, Regerin, Franckin kuin Adaminkin laulut hienostuneen luonnollisesti. Hänen heleän kaunis, sielukas sopraanonsa kantoi vaivattomasti ja laajentui myös säteileviin nousuihin.

Nuori Santtu-Matias Rouvali myötäili joustavasti ja herkkäkuuloisesti Nylundin äänen kaaria ja vivahteita ja nautti selvästi tehtävästään.

Sibeliuksen Satu-sävelruno svengasi Rouvalin nuorekkaissa käsissä raikkaasti ja joskus villistikin. Soinneissa oli sadun taikaa ja kimmellystä, menossa vauhdikkaan seikkailun tuntua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi