lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIOITA Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa. Kapellimestari SusannaMälkki, Topi Lehtipuu, tenori. - Benjamin, Britten, Schumann.

Susanna Mälkki johti jämäkästi

Julkaistu: 10.2.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri

KONSERTTI. Schumannin sinfonia nro 3 Es-duuri Reiniläinen herättää Reininmaan ystävissä reiniläisen iloisia tuntemuksia. Kölnin katedraali tulee mieleen kulkuemaisen hitaan osan soidessa. Susanna Mälkki tuskin ajatteli Reinin-näkymiä Schumannia johtaessaan, vaan ennen kaikkea teoksen sinfonisia rakenteita. Hänen otteensa oli rytmisestä jäntevän jämäkkä, ja ensiosan sonaattimuodon vastakohdat ja jännitteet hahmottuivat terävästi.

Tilavaikutelmia Mälkki loi Musiikkitaloon korostamalla kauniisti soivien puhallinjoukkojen virtaavia, ikään kuin etäältä lähestyviä liikkeitä. Hänen suurieleinen ja ponnekas ja samalla elegantti johtamistyylinsä antoi Schumannin sinfonialle hyvin selkeän ja dynaamisen muodon.

RSO:n soitonilo oli suuri, oli se sitten suomalaista tai reiniläishenkistä. Väreilevät luontokuvat, fantasianäkymät ja salaperäiset pelot sulautuivat Brittenin Serenadissa tiheäksi öiseksi mysteeriksi. Topi Lehtipuun kaunis lyyrinen tenori välitti laulujen salaperäisiä viestejä ja nousi ekstaattiseen liitoon ja taituruuteen. Jukka Harjun hehkuva käyrätorvisoolo oli Serenadin prologissa signaali, joka avasi tien maagiseen maailmaan. Tenorin, käyrätorven ja jousiorkesterin yhdistelmä loi leijuvan, epätodellisen tunnelman.

Englantilaisen George Benjaminin Ringed by the Flat Horizon loihti hienonhienoin kudoksin ja motiivein aavemaisen myrskymaiseman.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.