Väkivalta räjähti suoraksi huudoksi

TAMPERE. Heinz-Juhani Hofmann (s. 1973) on säveltänyt Tampereen biennaalille tilausteoksen, jolla on helliä assosiaatioita herättävä nimi: ... ja paina vasten sydäntä.

Hellyyden tarve on ilmeisen suuri Anu ja Piia Komsin esittämässä vokaaliteoksessa, jonka minä vaikuttaa aluksi hätääntyneeltä pikkutytöltä. Kun jossain vaiheessa Anu - vai oliko se Piia - alkoi kurkku suorana huutaa hyvin raakaa, eritteitä virtaavaa ruumiillista raiskauspuhetta, oli tehtävä se johtopäätös, että teoksen subjektin täytyy olla nainen - joka elää pikkutytön traumoja aikuisen naisen kokeman traumatisoivan seksuaalisen väkivallan seassa.

Hofmannin teos on harvinaisen raju ekspressionistinen purkaus. Sen skitsofreeninen patologisuus hämmentää. Aineksina on lorumaisia rallatuksia, karkeaa kauhua, kirkumista, huutamista, arkista ja raivoavaa puhetta, unenomaista vokaalilyriikkaa ja dadamaista hulluutta.

Kun kaksi korkeaa sopraanoa laulaa korkealta, tekstistä voi olla vaikea saada selvää. Ehkä tästä syystä säveltäjä antaa kaikkein kauheimpien kohtien olla puhetta.

Anu ja Piia Komsi toivat Hofmannin teoksessa esiin hurjimmat puolensa, tehden usein myös äänilleen väkivaltaan, rikkoen soinnin ja vääristäen ne rumiksi.

Hofmannin teos ei kaunistele ja estetisoi aihettaan. Näin raaka ruumiillisuus on uusi ilmiö suomalaisessa musiikissa. Se voi olla oire jostakin yleisestä häiriöstä.

Konsertti alkoi esteettisen kuulaasti Usko Meriläisen 1961 säveltämällä Neljällä rakkauslaululla, jotka Anu Komsi ja pianisti Ilmo Ranta esittivät. Tässä on malliesimerkki modernistisesta vokaalityylistä. Laajat intervallit ja pianon sointipisteet loivat spatiaalisen tilan, jossa tunteet abstrahoituvat geometriaksi. Kaija Saariahon From the Grammar of Dreams -teoksessa sisarusten sopraanot keinuivat ylös ja alas unen painottomassa tilassa. Näillä unilla on samalla selkeä arkkitehtoninen rakenne, jossa freudilaisen unitulkinnan latentit ja manifestit merkitykset tuntuvat olevan taidokkaasti sisäkkäin. Tero Väänäsen Näin unta kesästä kerran oli kahden sopraanon kevyt kesäinen rallatus. Piia Komsin oma numero oli Masi Tiitan kaksi laulua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi