Julkaistu: 3.5.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri
Konsertti. Anna-Mari Kähärä on aikamme parhaita laulajia, loistava humoristi ja valloittava esiintyjä. Kähärän ja Orkesterin harvat esiintymiset olivat tapauksia yli viisi vuotta sitten.
Kähärän pitkään odotettu sooloura alkoi 2003 komeasti, mutta hiipui sittemmin. Yksi selitys on se, että tähtiorkesteria on vaikea saada kasaan. Kaikilla on muita kiireitä ja Kähäräkin on tehnyt muita projekteja, paljolti muille esiintyjille.
Mutta me - yleisö - haluamme kuulla ja nähdä nimenomaan Kähärän laulavan ja esiintyvän. Toivomme, että hän tekisi uusia lauluja vain itselleen ja esittäisi niitä, vaikka Orkesterin kykyjä ja kemiaa on vaikea tuuraajilla korvata.
Toiveena Louhisalissa oli, että nykyään ehkä vain kerran vuodessa esiintyvä Kähärä ja Orkesteri olisivat kehittäneet jotain uutta, mutta vanhasta muistista mentiin. Pekka Kuusistokin puuttui joukosta.
Silti ensemblen yhteistyö oli hivelevää kuultavaa. Kähärän laulu ja humoristinen tilannetaju olivat jälleen omaa luokkaansa. Juuri tässä on se Kähärän omin ja erottuvin juttu, jota voisi rutkasti kehittää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Julkaistu 8.2.2012