Ysärirockin lyhyt oppimäärä

Brittiläinen The Subways on kummallinen bändi. Yhtyeen parikymppiset jäsenet ovat liian nuoria, jotta he olisivat ehtineet elää 1990-luvun vaihtoehtorock-buumin reaaliajassa.

Silti kolme albumia julkaissut The Subways kuulosti ensimmäisellä Suomen-keikallaan niin yhdeksänkymmentälukuiselta, että melkein sattui.

The Subwaysin soundissa, sovituksissa, soitossa ja lavaolemuksessa kuului ja näkyi laulaja-kitaristi Billy Lynnin siniseksi värjättyä tukkaa myöten alternativerockin perinne Green Daysta Nirvanaan. Etenkin Ash-yhtyeen lihaksikas ja melodinen voimarock on varmasti ollut kolmikon mieleen.

The Subwaysin ongelma ei kuitenkaan ollut alleviivatun ysärileimainen vaikutepaletti, vaan muistettavien omien kappaleiden puute. Yhtyeen esiintyminen oli riemukasta ja energistä, soitto varmaa ja äänikuva vyöryi päälle tanakasti kuin 3D-leffa, mutta yksittäisistä kappaleista ei jäänyt paljon mieleen.

Poikkeuksia olivat yhtyeen moottorina uran alusta asti pörissyt ensihitti Rock'n'Roll Queen ja uusin single We Don't Need Money To Have A Good Time.

Ne tarjosivat muodonhallinnan ohella sellaisia tärykalvoon tarttuvia koukkuja ja melodioita, jotka ovat elintärkeitä punkista ponnistavaan perusrockiin luottavalle yhtyeelle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi