Valikko
Konserttiarvostelut    |   Oratorioarvostelu

Raiskaus vallankäyttönä inspiroi Händeliä – liian ajankohtainen Theodora-oratorio saapui vihdoin Suomeen

Hillitty opiskelijaproduktio on kannustuksen arvoinen kulttuuriteko

Onko tosiaan vasta nyt saatu George Friedrich Händelin (1685–1759) Theodora -oratorio Suomen ensiesitykseen? Näin Metropolia-ammattikorkeakoulun, Sibelius-Akatemian ja Kamarikuoro Värinän yhteisproduktio rohkeasti väittää.

Ainakin Helsingin Konservatoriossa keskiviikkona nähty esitys on Suomessa harvinaisuus ja kannustuksen arvoinen kulttuuriteko.

Brittiläistynyt Händel pettyi Theodoran yleisömenestykseen 1750-luvun Lontoossa koska ”ladyt eivät tule kuuntelemaan näin siveellistä tarinaa”. Händel tunnettiin Vanhan testamentin hurjien tarinoiden kuvaajana, ja nyt tarina olikin kristillinen.

Juoni on hyvin julma. Theodora ei kristittynä halua palvoa pakanajumalia, joten rangaistukseksi hänet viedään prostituoiduksi Venuksen temppeliin ja häntä uhataan roomalaissotilaiden joukkoraiskauksella, jos mieli ei muutu.

Valitettavan helppoa tämäkin asetelma olisi modernisoida ohjauksissa. Joukkoraiskauksista sodankäynnin välineenä on tehty viime vuosina esimerkiksi dokumentteja, pääkirjoituksia ja muita lehtiartikkeleita.

Ja on Theodoraa modernisoitukin. Oratorio teki 1990-luvulla vahvan paluun muutaman merkittävän levytyksen ja Peter Sellarsin ohjauksen ansiosta Glyndebournen festivaalilla. Sellars modernisoi tarinan niin, että lopetus kritisoi Yhdysvaltojen tapaa teloittaa tuomittuja myrkkyruiskein.

Toisenlainen modernisointi nähtiin viimeksi lokakuussa Pariisissa, jälleen historiallisesti valistuneiden esityskäytäntöjen auktoriteetin William Christien johdolla.

Tällaisia visioita oppilasproduktio ei lähtenyt tavoittelemaan. Iko Raatikainen keskittyi maltillisesti modernisoidussa ohjauksessa tarinan juohevaan etenemiseen ja yllätti parilla irtovitsillä.

Musiikki on parasta Händeliä. Suurenmoinen barokkisäveltäjä oli ikätoveriaan J. S. Bachia (1685–1750) rempseämpi tapaus, minkä kuulee myös Theodorassa. Händel vuorottelee taitavasti pakanallisten kohtausten julmaa barbariaa ja henkistyneempiä kristillisiä kohtauksia. Teos olikin hänen omia suosikkejaan.

Tässä opiskelijaproduktiossa pakanallinen melske on jäänyt vähemmälle, kun sekä orkesterivoimia että monia kohtauksia oli jo resurssisyistä leikattu.

Niinpä tämä Theodora oli ennen kaikkea nuorten terveiden äänien juhlaa. Hilkka Ylinärä lauloi ehjästi nimiroolin ja omasi myös näyttämökarismaa. Elisabet Petsalon mezzosopraanoa kuullaan vielä varmasti usein: hyvin käyttökelpoinen ääni. Tämä koskee myös David Hackstonia Theodoran pelastamista yrittävän Didymus-sotilaan roolissa.

Laulaminen oli mallikasta muissakin rooleissa ja kamarikuoro Värinän osuuksissa.

Edward Ananian-Cooper sai käytössään olleista muusikoista irti ajoittain osuvia karaktereja ja pääosin ehjää soittoa.

Oratoriosta saadaan toinen esitys nyt torstaina 18. helmikuuta klo 18 Helsingin konservatoriossa.

Theodora

Säveltäjä: Händel

Esittäjä: Metropolia, Sibelius-Akatemia

Laji: Oratorio

Paikka: Helsingin konservatorio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alkoholilain uudistus törmäsi seinään – perussuomalaiset hylkäsivät kompromissin, Kaikkonen lupasi uuden esityksen keskiviikkona

    2. 2

      Perussuomalaisten Simon Elolta poikkeuksellinen Facebook-tilitys omista puoluetovereista: ”Äänet vaaleissa kelpasivat, mutta mies ei tehtäviin”

    3. 3

      Venäläismieliselle lakimiehelle syyte Karita Mattilan uhkailusta ja loukkaamisesta – Jon Hellevig: ”Olen liian railakkaasti kirjoittanut tämän juhlajuomien jälkeen”

    4. 4

      Rautatientorin telttaleirin liepeillä pyörii kolme maahanmuuttoa vastustavaa ryhmää, jotka eivät voi sietää toisiaan – Poliisi: ”Vaikea tietää, kuka edustaa ketäkin”

    5. 5

      Mensan jäsenten tapaaminen lähti lapasesta Ruotsissa, hotellissa örvellettiin kuin viimeistä päivää ja vasta poliisi sai tilanteen rauhoitettua

    6. 6

      Jussi Halla-aho HS:n mielipidekirjoituksessa: Suomen valtio ei voi olla globaali sosiaalitoimisto

    7. 7

      Kaupungit muuttuvat pätseiksi – osa suurkaupungeista voi tulevaisuudessa olla 8 astetta lämpimämpiä

    8. 8

      Nettipelaaja on odottanut jo pari kuukautta rahojaan Veikkaukselta – ”Ne eivät ole menneet meillä käsittelyputken päähän”

    9. 9

      Mitä asunnonvälittäjät ajattelevat oikeasti asiakkaistaan? Järjettömiä hintapyyntöjä, harhaisia omakotiunelmia ja olemattomia miljoonaperintöjä

    10. 10

      Tämän auton kyyti on hirveää, mutta ulkonäkö vakuutti: ”Niin rumannäköinen, että rupesi kiinnostamaan”, kuvailee omistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    2. 2

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    3. 3

      Littoistenjärven ”välimerellinen” aika päättyi ja vesi muuttui taas sameaksi – ”Kirkkaudessa radikaali ero”

    4. 4

      Rautatientorin telttaleirin liepeillä pyörii kolme maahanmuuttoa vastustavaa ryhmää, jotka eivät voi sietää toisiaan – Poliisi: ”Vaikea tietää, kuka edustaa ketäkin”

    5. 5

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    6. 6

      Jussi Halla-aho HS:n mielipidekirjoituksessa: Suomen valtio ei voi olla globaali sosiaalitoimisto

    7. 7

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    8. 8

      Unohda eksoottiset superruuat, muista ruisleipä – Nämä kuusi kotimaista ruokaa ovat terveysvaikutuksiltaan ylitse muiden

    9. 9

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    10. 10

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    8. 8

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää