Konserttiarvostelut    |   Konserttiarvostelu

Neil Youngin keikalla sukupolvet kohtaavat pitkään ja hartaasti – sunnuntain Helsingin-konsertilta voi odottaa countryrock-maratonia

Vanha rocksankari soitti uuden, nuoren yhtyeensä kanssa Roskilden festivaalilla kolme tuntia

Neil Young & Promise of the Real Roskilden festivaalilla

Euroopan festivaalit ovat täynnä eläkeikäisiä rocklegendoja, jotka esittävät vanhoja hittejään turvallisesti entiseen tapaan.

Neil Youngin, 70, kanssa asiat eivät ole olleet ihan näin yksinkertaisia.

Young tekee uutta musiikkia kiivaaseen tahtiin, ja viime vuonna hän otti yhtyeekseen itseään yli 40 vuotta nuoremmista soittajista koostuvan Promise of the Realin. Kantritähti Willie Nelsonin pojan Lukas Nelsonin johtama yhtye soitti Youngin The Monsanto Years -albumilla ja nyt myös kiertueella.

Sunnuntaina Helsingissä Youngin keikalle menevät voivat varautua pitkään iltaan. Perjantaina hän soitti Roskilden festivaalilla Tanskassa kolmetuntisen keikan. Kiertueen aiemmilla keikoilla esitykset ovat kestäneet joskus vieläkin pidempään.

Roskildessa Young aloitti yksin pianon, akustisen kitaran ja polkuharmoonin kanssa ja soitti vanhaa tuotantoaan. 1970-luvun alun tunnelma jatkui, kun yhtye astui lavalle. Youngin omista yhtyeistä tunnetuin on Crazy Horse, mutta hän on keikkaillut muidenkin kokoonpanojen kanssa.

Promise of the Realin kanssa Youngin kappaleiden, niin vanhojen tuttujen kuin uusienkin, sointi sai viehättävän retrosävyn. Vahvat stemmalaulut lämmittivät kertosäkeitä Out on the Weekendissä ja Powderfingerissä, ja nuorten soittajien otteessa kuului syvä kunnioitus pohjoisamerikkalaisen countryrockin juuria kohtaan.

Helpolla Young ei päästä yhtyettään tai yleisöään. Roskildessa kappaleet venyivät helposti yli kymmenminuuttisiksi, kun Young soitti kolme kitarasoolosäkeistöä yhtä laulettua kohti.

Keikan päätteeksi kuultiin Love And Only Love, sekin pitkään ja hartaasti tulkittuna. Youngin paksulla soinnilla puristamien kitarasoolojen alla sykki Promise of the Realin pehmeä, mutta intensiivinen komppi, joka toi mieleen Talking Headsin.

Young julkaisi vastikään kappaleesta Tidal-suoratoistopalvelun kautta 28-minuuttisen uuden version. Sillä on hyvä lämmitellä korvia sunnuntain keikkaa varten.

Oikaisu 2.7.2016 klo 12.10: Neil Young esiintyi Roskildessa perjantaina, ei torstaina.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Veitsihyökkäys supermarketissa Hampurissa – yksi kuollut ja useita haavoittunut

    5. 5

      Tämä oli nyt tässä, tai sitten ei – Trump vihjasi, että Obamacare voisi vielä kaatua likaisen tempun avulla

    6. 6

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    7. 7

      Melkein toivon, ettei Ultra Bra tee enää lisää konsertteja – mutta sellaisista nyt vihjaillaan

    8. 8

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    9. 9

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    10. 10

      Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    5. 5

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    8. 8

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    9. 9

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    10. 10

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää