Konserttiarvostelut    |   Konserttiarvostelu

Tärkeä muistutus Tapiolasta: Klassinen musiikki ei aina ole K18-ääritiloja

Virpi Räisänen hykerrytti ja vieraileva viulisti-johtaja Gordan Nikolić ärsytti Tapiola Sinfoniettan konsertissa

Klassinen. Tapiola Sinfonietta, mezzosopraano Virpi Räisänen, kapellimestari ja konserttimestari Janne Nisonen sekä viulisti-johtaja Gordan Nikolić Tapiolasalissa perjantaina. – Alma ja Gustav Mahler, Mozart.

Tapiola Sinfonietta muistutti perjantai-iltana, että klassinen musiikki ei ole aina K18-kamaa. Niinkin voisi luulla, kun viime viikkoina Helsingissä on esitetty sisarellista insestiä myönteisesti kuvaava Richard Wagnerin Valkyyrian ensimmäinen näytös, perhemurhaa käsittelevä Richard Straussin Elektra sekä oopiumpainajaista giljotiineineen ja noitasapatteineen käsittelevä Hector Berliozin Fantastinen sinfonia.

Moisen ääritilahöykytyksen jälkeen kapellimestari-säveltäjä Gustav Mahlerin 25-vuotiaana säveltämät Vaeltavan kisällin laulut ovat paitsi nuoren neron ensimmäinen mestariteos, myös tavanomaisempi nuoren ihmisen sydänsurujen kuvaus.

Mahler teki vanhempana lauluihin orkesterisovituksen, mutta nyt kuultiin hänen ihailijansa Arnold Schönbergin riisuttu sovitus, jossa myöhäisromantiikka puretaan atomeiksi ellei peräti pointillismiksi.

Kansainvälisestikin menestynyt mezzosopraano Virpi Räisänen lauloi mestarillisesti ja koskettavasti. Ennen niin heleän lyyrinen ääni on jo täyteläistymässä. Valitettavasti Schönbergin sovitus ei tuntunut istuvan täysin luontevasti konserttimestari Janne Nisosen johtamalle Tapiola Sinfoniettalle. Yhteinen pulssi alkoi luontevoitua vasta kolmannessa laulussa.

Nuoruuden sydänsuruista toivuttuaan Gustav Mahler nappasi vaimokseen koko Wienin kulttuurikerman himoitseman Alman. Vaikka Alma Mahler oli lahjakas säveltäjä, aviomies väitti, ettei säveltäminen sovi aviovaimolle. Myöhemmin mies katui typeryyttään ja katumuksensa merkiksi hän auttoi saamaan julki Alman Viisi laulua, jotka ovat kauneudessaan ja osin leikkisässä idyllisyydessään yhtä hyviä kuin monet Gustav Mahlerin varhaisimmista lauluista.

Nyt ei kuitenkaan kuulostanut siltä. Lauluista on olemassa esimerkiksi Jorma Panulan orkesterisovitus, mutta nyt kuultiin ruotsalaisen Joakim Unanderin sovitus, jossa keskialueelle on tupattu sen verran tavaraa, että jopa Räisäsen ääni peittyi paikoin.

Unander ei välttämättä ole pääsyyllinen. Tämän teoksen johti paremmin viulistina ja konserttimestarina tunnettu Gordan Nikolić. Hän huojui paikoin kuin laiva merihädässä, johti vain toisella kädellään eikä lähtenyt balansoimaan asioita konserttitilanteessa lainkaan, mikä on harmi. Osassa lauluista balanssi osui sentään sen verran kohdilleen, että Räisäsen mestaruudesta saattoi nauttia.

Mozartin Serenadi D-duuri (Haffner) on melkoinen järkäle, peräti kahdeksanosainen teos jonka Mozart sävelsi tukijansa ja perheystävänsä sisaren häihin. Nyt kuultiin vielä aluksi erillinen marssi, joka edelsi kantaesityksessä Serenadia ja kasvatti teoksen mitan lähelle yhtä tuntia.

Onneksi esimerkiksi London Symphony Orchestran ja monen muun laatuorkesterin konserttimestarina ansioitunut Gordan Nikolić oli nyt enemmän kotonaan. Hän liidasi ilman kapellimestaria esitetyn jättiteoksen osin konserttimestarin tuolilta ja osin orkesterin edessä seisovana solistina niissä osissa, joihin Mozart on merkinnyt viulusolistin osuuden.

Serenadin huippukohtia olivat häihin yllättävän yrmeä menuetti g-mollissa sekä viimeiset pari osaa, jossa musikaalisesti, mutta paikoin hitusen epäpuhtaasti soittanut Nikolić alkoi vapautua.

Sama koski Tapiola Sinfoniettaa: soitto oli hyvää, mutta odotin jopa tätäkin puhtaampaa, täsmällisempää ja mukaansatempaavampaa Mozart-esitystä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Klassinen musiikki
  • Konserttiarvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    4. 4

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    5. 5

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    6. 6

      Venäjä-tutkinta etenee yhä lähemmäs Trumpin lähipiiriä – FBI-agentit tiirikoivat sisään entisen kampanjapäällikön asuntoon ja kuvasivat miehen puvut

    7. 7

      Tuomittu lapsenraiskaaja iski jälleen Keravalla – tuomittiin 12-vuotiaan tytön hyväksikäytöstä

    8. 8

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    9. 9

      Poliisi: Autovarkaat purivat ja kynsivät pakettiauton omistajaa Helsingin Itäkeskuksessa

    10. 10

      Dieselauton verolasku noin 17 000 euroa kymmenessä vuodessa – Trafi julkaisi erilaisten autojen verovertailun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      Juristeille riemuvoitto oikeudessa: Elokuvan verkossa jakanut mies joutui maksamaan 33 000 euron oikeudenkäyntikulut sadan euron hyvityksen päälle

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    10. 10

      Tässä kokonaisuudessaan listaus Suomessa käytettävistä virallisista virkanimikkeistä, joissa esiintyy ”-nainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    4. 4

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    8. 8

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää