Konserttiarvostelut

Nuken silmän puhkaisu on lasten leikkiä – Perttu Haapasen kantaesitys jopa hämmensi

Paavali Jumppanen soitti Haapasen teokset pianolle ja elektroniikalle. Kantaesitystä kuvitti säveltäjän lasten leikeistä syntynyt animaatio.

Musica nova -festivaali maanantaina: Perttu Haapasen teoksia pianolle ja elektroniikalle. Solistina pianisti Paavali Jumppanen Musiikkitalon Sonore-salissa.

He puhkovat hedelmiin silmät ja suun, kunnes hedelmäliha tursuaa ulos. He lähtevät laajentamaan nuken suuta jakoavaimella ja tökkimään sen silmiä.

He toimivat siis niin kuin alle kouluikäiset lapset leikeissään joskus toimivat.

Säveltäjäisä inspiroituu: hän videoi tytärten leikkejä ja leikkaa pikavauhtia animaation, jossa terävät esineet tekevät tai uhkaavat tehdä tuhojaan. Tästähän saadaan huipennus omalle sävellyskonsertille!

Kannattiko? En tiedä. Ainakin Andalusialainen koira -elokuvaankin viitannut puhkomisanimaatio hämmensi ja vei aika tavalla huomiota siitä, miten Voices Out There -sävellyksen kantaesitys musiikkina toimii.



Säveltäjä on Teosto-palkittu Perttu Haapanen, ja maanantai-iltana kuultiin hänen sävellyskonserttinsa. Ohjelmana oli pianolle ja elektroniikalle tehty trilogia. Pianistina oli Paavali Jumppanen, joka aloitti yhteistyön tilaamalla vuonna 2006 valmistuneen ja nyt trilogian avausosaksi päätyneen Das Liedin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Das Lied oli pianistisesti konsertin kimurantein ja haastavin teos. Live-elektroniikka laukaisi paikoin hyviä kaikuefektejä ja laulavia tehoja, mutta välillä kaiuttimista kuului vain tympeää surinaa, mikä latisti suotta pianistin osuutta.

Das Lied oli myös trilogian hyvätapaisinta ja siivointa modernismia kaikessa kompleksisuudessaan. Edes käsivarsilla ja kämmenillä paiskottavissa klustereissa eli sävelkimpuissa ei ollut mitään irrottelun makua.

Mi Noche Triste revisited käytti perinteisempiä nauhateoksen metodeja: pianistin esityskohtaiset erot eivät vaikuta siihen, miten tietokone suodattaa muuta materiaalia kuuluvillemme. Pianisti ja säveltäjä vain painavat pedaalilla sopivissa kohdissa elektroniikkaosuudet kuuluville.

Musiikillisesti teos oli Das Liediä rempseämpi. Sen materiaalia on lähdetty työstämään Carlos Gardelin rahisevasta levytyksestä Samuel Castriotan yli sata vuotta sitten säveltämästä tangosta Mi noche triste. Levytyksen kaikuja myös kuului etäännytettynä teoksen elektroniikkajaksossa.

Haapanen sotii musiikissaan myös tangoa vastaan omalla modernismillaan, mutta sen svengi vaikutti silti ja teki teoksesta oikein vetävän. Elektroniikkajaksot olivat Das Liediä vaihtelevampia melkeinpä industrial-metelöintiin ja noise-musiikkiin eli meluun asti. Tähän teokseen se sopii.

Jumppanen oli elementissään. Kaikki soi nyt vielä värikkäämmin ja rohkeammin kuin tässä kantaesitysvideossa vuodelta 2014:



Nyt maanantaina kantaesityksenä kuultu Voices Out There yhdisti äänitettä säveltäjän omalta lapsuusajalta – hän näytti laulaneen c-kasetille esimerkiksi Jänis istui maassa -laulua – ja siis myös video- ja animaatiomateriaalia omien tytärten leikeistä.

Idea oli kiinnostava, mutta pianotekstuuri nyt ehkä vähemmän kiinnostavaa. Jumppanen laski välillä pianotuolia alemmas, jotta selkä ei vallan jymähtäisi, kun säveltäjä laittoi hänet soittamaan kumarassa käsivarsilla sävelkimppuja perin pitkään.

Keskiosuus pidentyi entisestään, kun teknologia petti. Jumppanen jatkoi aikansa omaa osuuttaan, kunnes säveltäjä totesi, että nyt pitää keskeyttää ja elvyttää tietokone.

Jumppanen oli pyrkinyt pysymään huipputulkitsijan tavoin vähän loveenkin langenneena, mutta ei voinut tilanteelle mitään. Hyvin hän jaksoi odottaa tietokoneen temppuilun laantumista ja soittaa arvoituksellisen uutuuden loppuun.

Tasokas ja Haapaselle tutusti vähän dadaistinenkin konsertti, mutta ei ehkä hienon säveltäjän ihan terävintä kärkeä. Vain Mi Noche Triste revisited tempaisi täysin mukaansa ja täytti erittäin suuret odotukset.

Mutta hyvä sitä on välillä hämmentyäkin. Voices Out There -teos avautunee paremmin, kun teknologia saadaan toimimaan koko esityksen ajan. Ja ehkä se animaatiokin uusiutuu.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    2. 2

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    3. 3

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    4. 4

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    5. 5

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    6. 6

      Äärioikeistolainen AfD oli toiseksi suurin puolue entisen Itä-Saksan alueella – ”Saksojen yhdistymisen konkurssihakemus”

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

    9. 9

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää