Valikko
Levyarvostelut    |   Levyarvostelu

Omaa nimeään toistava Eevil Stöö teki alkuvuoden parhaan räppilevyn

Iso vauva Jeesus saa kriitikko Oskari Onniselta täydet viisi tähteä

Räp Eevil Stöö: Iso vauva Jeesus. Monsp. ★★★★★

Kanye Westin ja Eevil Stöön ero on se, että siinä missä West joutuu erikseen julistamaan tehneensä ei vuoden, vaan elämän parhaan levyn, Stöölle se on itsestäänselvyys.

Eevil Stöö (joka ilman hiihtopipoa tunnetaan Tommi Liikkana) on kirjoittanut kotimaisen räpin korkealentoisimman hahmon mytologiaa jo toistakymmentä vuotta. Eikä juuri mikään ole muuttunut. Ei tönkkö räppityyli, ei Stöön gangsterielämä.

Kuten kaikki Stöön aiemmatkin julkaisut, myös Iso vauva Jeesus on virtuaaliegomaniaa, levymittaan pakotettu, valtaisan kekseliäs ja loppumattoman tuntuinen viittausluettelo kaikesta siitä, mitä Eevil Stöö on.

Stöö sitä, Stöö tätä, levyn aikana yhteensä 341 kertaa Stöö.

Stöö hokee tietenkin olevansa Emma-ehdokas ja Suomen listaykkönen (tällä levyllä jo kolmatta kertaa putkeen) ja gangsteri, joka luulee puhelintaan vakoiltavan ja lähettää siksi faksia. Samoin hän on haudankaivaja, joka kanavoi milloin N.W.A.:n Eazy-E:n (1964–1995) ja milloin Wu-Tang Clanin Ol’ Dirty Bastardin (1968–2004) henkimaailmoja.

Joo–o.

Helpoiten ummikon voi johdatella Stöön maailmaan takertumalla väitteeseen, ettei Stöö pilannut nuorisoa, vaan nuorison pilasi internet. Vitsi on siinä, että totuus on päinvastainen ja Stöön ympärilleen kirjoittama alamaailma ja turmiollinen gangsterielämä ovat ennen muuta internetin mahdollistaman ankaran kulttuurinörtteilyn tulosta.

Samasta nörtteilystä tuntuu olevan kyse dubstep-tuottaja Destona tunnetun Nuoren Derrickin biiteissä, jotka mukamas hiplaavat kerta toisensa jälkeen tuttuja muistijälkiä. Joko vahingossa tai tahallaan, kuten Aaliyahin Try Again -millenniumhittiä nerokkaasti lainaavassa Tyyppaa viel -kappaleessa.

Siinä missä kanyeille ja cheekeille kolmannen persoonan räppiegon rakentaminen on lopputulema, Stöölle nimen hokeminen on vasta lähtökohta, jonka ympärille luoda todellisuus.

Stöön todellisuus on kuin konsolipeli, joka pyörii toisto toistolta paremmalla resoluutiolla, paremmilla grafiikoilla ja paremmalla keinoälyllä.

Iso vauva Jeesus on se piste, jossa Stöön todellisuus on niin syvä, että se asettuu huomaamatta omamme päälle. Siksi levy on tekijänsä paras ja ei vain vuoden, vaan elämän paras albumi ainakin Eevil Stöölle.

Onhan maailma vihdoin valmis.

Oskari Onninen

17.2.2016 klo 15.10: Korjattu pääkuvaan oikea kuvaajan nimi.

Iso vauva Jeesus

Vuosi: 2016

Maa: Suomi

Julkaisija: Monsp

Esittäjä: Eevil Stöö

Laji: räp

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Levyarvostelut
  • Pop- ja rockmusiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Petra haluaisi eroon Tiktakista, mutta se ei onnistu – Vain elämää -sarjassa tuotiin esille todellista draamaa

    3. 3

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Saako lapsi juoda simaa, vaikka siinä on alkoholia? Sima ei vahingoita lasta, mutta joskus täyskielto voi kannattaa, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    7. 7

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    8. 8

      Amerikkalainen unelma on rikki – 1984 syntyneet eivät enää välttämättä pääse vanhempiensa tulotasolle

    9. 9

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    3. 3

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    7. 7

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    8. 8

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    9. 9

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    11. Näytä lisää