Levyarvostelut    |   Levyarvostelu

PJ Harveyn protestilaululevy on epäonnistunut

Laulut kuulostavat taidesäätiön apurahoittamalta observointiprojektilta.

Pop/rock PJ Harvey: The Hope Six Demolition Project Island ★★

Edellisellä levyllään Let England Shake (2011) PJ Harvey kuvitteli olevansa sotakirjeenvaihtaja.

Uusinta levyä tehdessään laulaja-lauluntekijä matkusti Kosovoon, Afganistaniin ja USA:han ja ryhtyi ”oikeaksi” kirjeenvaihtajaksi. Lopputuloksena syntyi protestilauluja, jotka eivät kuulosta protestilauluilta vaan taidesäätiön apurahoittamalta observointiprojektilta.

Sävellykset on alistettu tekstien palvelukseen. Tämä olisi hyvä asia, jos lyriikat kuulostaisivat joltain muulta kuin sanomalehden työharjoittelijan kirjoituksilta. Köyhyyden ja kärsimysten havainnointi on varmasti ollut Harveylle palkitsevaa, kuulijalle kuivakka ja etäinen raportointi ei anna mitään.

Vielä suurempi ongelma ovat keskeneräisiltä kuulostavat sävellykset. Jokainen biisi on kuin liikkuvasta autosta napattu valokuva: epätarkka ja epämääräinen. Lisäksi perkussiovetoinen rytmiikka kuulostaa muskarissa tehdyltä. Polly Jean, pystyt kyllä parempaankin.

The Hope Six Demolition Project

Vuosi: 2016

Maa: Britannia

Julkaisija: Island

Esittäjä: PJ Harvey

Laji: pop, rock

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Levyarvostelut
  • Pop

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona, epäilty on Marokon kansalainen – HS:n tietojen mukaan mies ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    2. 2

      Turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    5. 5

      Hallitus kokoontui Turun terrorismi­tutkinnan takia – Sipilä: ”Nyt on pidettävä yhtä, vihaan ei vastata vihalla”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    9. 9

      Terrorismitutkija: Suomen mittakaavassa Turun isku oli poikkeuksellinen teko – ”Jos haluaa minimoida vaikutuksia, niin omaa käyttäytymistä kannattaa muuttaa mahdollisimman vähän”

    10. 10

      Turun kauppatorilla järjestetään iltapäivällä ensin solidaarisuusmielenilmaus ja sen jälkeen Suomi ensin -mielenilmaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona, epäilty on Marokon kansalainen – HS:n tietojen mukaan mies ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    8. 8

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää