Valikko
Levyarvostelut    |   Levyarvostelu

Oddarrang soittaa nordic noiria

Eeppistä soitinmusiikkia tekevä yhtye sopisi pohjoismaisen rikoselokuvan ääniraidalle.

Omintakeisesta soitinnuksesta ja soinnista nimen ottanut Oddarrang eteni edellisellä kolmannella levyllä kiitettävästi mielikuvista kuviin. Kansainväliseen levitykseen päätynyt In Cinema (2013) perustui suomalaisilta ohjaajilta tilattuihin lyhytelokuviin, joihin kvintetin lyömäsoittaja Olavi Louhivuori sävelsi enimmäkseen myötäilevää musiikkia.

Maapallon sisäiseen myyttiseen kaupunkiin viittaava Agartha on maalailevalta tyyliltään samaa maata, vaikka vielä enemmän yksi ja yhtenäinen eeppisten mittasuhteiden teos. Melodisen, melankolisen ja meditatiivisen sekä verkkaisesti muuntuvan soitinmusiikin erottavat omakseen edelleen Osmo Ikosen sello ja Ilmari Pohjolan pasuuna, mutta solisteja he eivät ole, eivät myöskään kitaristi Lasse Sakara ja basisti Lasse Lindgren.

Näin täydellisen levyn jälkeen olisi luontevaa, että Oddarrang tekisi musiikkia jonkin toisen tilauksesta. Se olisi ehdoton kuvittamaan varsinkin parasta pohjoismaista Nordic noiria – rikoselokuvaa tai Sillan kaltaista televisiosarjaa.

Agartha

Vuosi: 2016

Maa: Suomi

Julkaisija: Edition

Esittäjä: Oddarrang

Laji: instrumentaali

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Levyarvostelut
  • Jazz

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    7. 7

      Sirkka Lekman on leikannut Linnanmäellä tuhansia siluetteja, mutta tänä kesänä vuosikymmenten työ päättyy – ”En halua, että minua pitää höpsähtäneenä talutella kulisseihin’

    8. 8

      Mies tunkeutui ikkunasta suihkussa olleen henkilön asuntoon Turussa – asukas juoksi hänet kiinni

    9. 9

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    10. 10

      Vladimir Putin on kokenut koiraihminen, mutta aina hän ei käyttäydy vastuullisen koiranomistajan lailla – Putinin Konni päätyi luontonsa vastaisesti pelottelutehtäviin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää