Black Twig: Paper Trees

indielevy-yhtiö Solitin kolmas albumijulkaisu, helsinkiläisen Black Twigin pitkä debyytti Paper Trees jatkaa firman tasokasta linjaa. Paper Trees on itsevarma, hyvin kasassa pysyvä kokoelma energistä poppsykedeliaa.

Black Twigin kitarapop on sukua 1990-luvun alun meluisalle kenkiintuijottelulle, mutta se ei jää polkemaan paikalleen kuin omasta monotonisesta kitarariffistään hypnotisoitunut pilvenpolttaja – ehkä Kouvola-nimistä krautrock-dronea lukuun ottamatta. Senkin matala kitarajurnutus on yllätyksettömyydestään huolimatta päihdyttävä.

Retrosurinan sijaan Paper Treesin kappaleissa kuuluu rakkaus klassiseen poppiin, lihaksikkaaseen särökitarointiin ja kirkkaasti näppäiltyihin kitaramelodiohin, 1960-luvun psykedelian usvaiseen hämyyn ja britti-indien uneliaasti esitettyihin, lähes kuiskaaviin laulumelodioihin. Mikään levyllä ei kuulosta pakotetulta, mikään ei kuulosta kosiskelevalta.

Ärhäkästi lähtevässä Death Scenessä on jopa niin ekstaattinen särökoukku, että se toimisi pienenä indiehittinäkin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi