Death Hawks: Death & Deacay

Kotimaan kehutuimmat indierockyhtyeet vispaavat särökitaroitaan ja polkevat efektipedaaleitaan niin kuin olisi vuosi 1991. Death Hawksilla ei kuitenkaan ole Black Twigin, French Filmsin tai The New Tigersin kanssa muuta yhteistä kuin hype ja nuoruus. Siinä missä edellä mainittu kolmikko ammentaa vaikutteita soittajiensa syntyhetkiltä, kauhoo Death Hawks -nelikko paria sukupolvea kauempaa.

Genzale-retrolupauksesta kehittyneen bändin bluesista, psykedeliasta ja krautrockista sakea soundi luo aidonkuuloisen vaikutelman siitä, että debyytti olisikin hämylöytö 1960- ja 70-lukujen taitteesta.

Materiaalia voi verrata esimerkiksi Hawkwindiin, Black Sabbathiin, Rättö ja Lehtisaloon sekä Neil Youngiin, kun hänen nimensä vielä mainittiin David Crosbyn, Stephen Stillsin ja Graham Nashin jälkeen. Chris Isaakin ja Townes van Zandtin riistosiitoksilta kuulostavia folkpoikkeuksia lukuun ottamatta Death & Decay saattaa olla monen makuun jopa liian hapokasta rockia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi