Delay Trees: Delay Trees

Suomalaisessa indierockissa läpimurtoon ei ole enää aikoihin riittänyt oikealta eli siis ulkomaiselta esikuvalta kuulostava soundi. Pitää olla kunnon kappaleita ja varmat otteet.

Delay Treesilla niitä on. Hämeenlinnalais-helsinkiläinen kitarayhtye julkaisi jo keväällä 2009 lupaavan ep-levyn, jonka kappaleista kaksi kuullaan tällä nimettömällä ensialbumilla uusina versioina.

Oikeastaan Delay Trees muistuttaa pitkästä aikaa mitä harmoninen indierock voi olla parhaimmillaan. Ei epävarmoja ja intohimottomia pastisseja eikä sulkeutunutta nysväämistä, vaan avoimia ja sydämeenkäyviä lauluja, suurten tunteiden alleviivausta ja herkän ja mahtipontisen kontrasteja. Englannin kielikin toimii kommunikoinnin välineenä eikä neuvottomuuden eteen pystytettynä suojavallina.

Tyylillisesti ja soinnillisesti Delay Treesillä on hengenheimolaisia 2000-luvun indie-juurisessa kitararockissa Arcade Firestä ja Glasvegasista lähtien, mutta yhtä hyvin musiikissa voi kuulla muistoja 1990-luvun brittipopin hienoimmista hetkistä ja aina The Stone Rosesista asti.

Kypsä ote kuuluu ennen kaikkea sovituksissa. Musiikki kulkee ilmeikkäästi soivien kitaroiden varassa, ja syvyysvaikutelmaa luodaan taustalle levitetyillä koskettimilla ja efektoiduilla äänillä. Se ei kuulosta kaveriporukan kompromissilta, vaan taiteellisen näkemyksen konkretisoimiselta.

Muutama kappale voisi toimia paremmin vähän tiivistettynä, mutta hienoja hetkiä riittää: Cassette 2012 on ajattoman ilmavasti rullaavaa kitarapoppia, Quarantine tummempaa new wavea, ja kaunis mutta surullinen About Brothers yhtyeen tähänastisen uran huippuhetki.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi