torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Lampela & Lampi: Bensaahan ne pojat tuli hakemaan

14.4.2011 14:13

Räppäri Seppo ”Steen1” Lampelan ja näyttelijä Jussi Lammen yhteisalbumi Bensaahan ne pojat tuli hakemaan on synkkä levy. Sen kantavia teemoja ovat ajatukset elämästä ja kuolemasta – etenkin läheisen ihmisen menettämisestä.

Näkökulma on molemmille omakohtainen. Lampela on riimitellyt ennenkin edesmenneistä ystävistään, ja Lampi on kirjoittanut levylle Bussi 615 -kappaleen, jossa hän käy läpi tyttärensä itsemurhaa.

Välillä tekstit ovat lähes epätoivoisia. Sammuu-kappaleessa Lampela räppää: ”Näihin menetyksiin alkaa jo tottumaan / se kylmää mua kaikista eniten / multa alkaa toivo jo loppumaan”.

Näyttelijä Lampi ja räppäri Lampela ovat työstäneet tekstejä yhdessä, mutta sävellykset ovat pääasiassa Lampelan tekemiä. Levy on melkoinen sekamelska muun muassa raskasta rockia, räppibiittejä ja konerytmejä, joista rakentuu ajoittain varsin mahtipontisia soundeja. Lampi ei ole erityisen lahjakas laulaja, mutta hän saanut puristettua levylle reilusti tunnetta, ja lyriikat tuntuvat hänen esittäminään varsin vilpittömiltä.

Bensaahan ne pojat tuli hakemaan on välillä raskasta kuunneltavaa, ja levy kuulostaa siltä kuin se olisi tehty ensisijaisesti itselle ja omia ajatuksia selvittämään.

Onneksi levyn mukana tulee toinen cd, jossa on muusikko Peter Engbergin sovittamat akustiset versiot kappaleista. Kun biiseistä on riisuttu rönsyilevät taustat, tekstien äärelle on helpompi pysähtyä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Suosituimmat – Arviot
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.