Nada Surf: The Stars Are Indifferent to Astronomy

Popyhtyeiden ei varmaan pitäisi koskaan olla olemassa kahtakymmentä vuotta, mutta kun niin käy, on täysin sopivaa, että ne käsittelevät levyillään vanhenemista. Näin ainakin tekee juuri kaksi vuosikymmentä täyttänyt newyorkilaistrio Nada Surf. Se tekee sen suurella lämmöllä.

Yhtyeen seitsemäs albumi on täynnä vilpittömiä ja haikeita, mutta samalla optimistisia ja lihaksikkaita voimapopkappaleita, lajityyppinsä valioita.

Komppiryhmän tarkkuus, laulaja Matthew Cawsin nuorekas tenori, kitaroiden helisevät voimasoinnut, kappaleiden katkeransuloiset melodiat ja täysin ironiattomat sanoitukset nuoruudesta, tunteista ja ikääntymisestä luovat yhdessä kokonaisuuden, jollaista ei olisi uskonut kuulevansa näin kauan 1990-luvun voimapoprenessanssin jälkeen.

Levyn hienoimmat kappaleet, Waiting for Something, Jules & Jim ja Looking Through eivät mollisoinnuistaan huolimatta sorru voimapopin kaavamaisuuteen, vaan ovat sekä sovituksiltaan että koukuiltaan oivaltavia. Se ei onnistunut Nada Surfilta 1990-luvulla puoliksikaan näin hyvin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi