Neil Young: Le Noise

ROCK. Edellisellä studiolevyllään Fork in the Road (2009) työteliäs Neil Young työsti tarinaa laivamaisesta amerikanraudasta, jonka hänen automekaanikkonsa on tuunannut vaihtoehtovoimalla kulkevaksi LincVoltiksi, itsensä lähes kokonaan lataavaksi hybridiksi.

Levyn raskas, rähjäinen ja rämisevä garagerock ei kuvittanut silti ympäristöystävällisyyttä, saati hybridimäisyyttä. Nyt äksyn Youngin hiilijalanjälki on pienempi.

Hän esittää uuden levynsä kaikki laulut yksin eräänlaisina ensikertaisina risteyminä. Ne olivat alun perin akustisia, mutta muokkautuivat matkalla kahta lukuun ottamatta elektronisiksi. Le Noisella hän on yhden miehen orkesteri säröisine sähkökitaroineen, vaikka tuottaja Daniel Lanoisin jälkikäteen käsittelemänä, kierrättämänä, kerrostamana ja kaiuttamana.

Myös levyn nimi vihjaa lajityyppiin, mutta Le Noise ei ole Youngin vastine vaikkapa Lou Reedin säröisellä Metal Machine Music -levylle. Albumin kappaleet ovat pohjimmiltaan oikeita lauluja, joissa Young kierrättää tuttuja teemojaan sodasta, rauhasta ja rakkaudesta, kuolemasta ja kuolevaisuudesta, vaikka tuotanto ei peitä laulujen keskimääräistä keskinkertaisuutta. Le Noise on silti yksinkertaista ensivaikutelmaa monisyisempi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi