2.9.2010 12:27
On rockbändejä, jotka lyövät läpi loistavalla ensilevyllään eivätkä enää koskaan yllä samalle tasolle. Sitten on niitä, jotka jatkavat sitkeästi ja kypsyvät vasta vuosien päästä. Penniless kuuluu jälkimmäisiin.
Jo 1980-luvun lopussa aloittanut yhtye on tehnyt nyt yhdeksän levyä. Nuorempana se kuulosti amerikkalaistyylisine alternative-sointeineen jonkin aikaa muodikkaaltakin, mutta parhaat levynsä se näyttää tekevän vasta nyt. Jo kolme vuotta sitten ilmestynyt The Attraction osoitti, että eväät eivät ole suinkaan loppumassa, ja tuore A Cab to the City on jo yhtyeen uran huippua.
Jos Pennilessin varhaisilla levyillä kuului vielä isompien vaihtoehtotähtien, erityisesti The Pixiesin kaiku, niin A Cab to the Cityllä soittaa kaikista muodeista ja esikuvaformaateista vapaa rockyhtye. Samalla sävellyksistä on oikaistu tarpeeton mutkikkuus, ja alta on paljastunut sellaisia ajattomalta kuulostavia väkeviä rocklauluja kuin Brothers, Hail of Bullets tai levyn avaava hieno Don't You Know It's Monday.
Omasta ydinosaamisesta yhtyeellä on tallella toki paljon tuttuakin, kuten tanakka kitaravalli, joka nousee komeasti Panic-raidan loppumetreillä. Ylikierroksilla kaahaava Ou Whee! kumpuaa suoraan vanhoista räimejuurista.
Penniless: A Cab to the City
A West Side Fabrication
Suomi 2010
Laji: Kotimainen, Pop/Rock
Tähdet: 



Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Julkaistu 22.2.2012
Isokoski palasi Wieniin voitokkaasti 22.2.2012