United Airlinesin lento 531 Chicagosta Los Angelesiin torstaina oli matkustajille ikimuistoinen.
Julkaistu 10.2.2012
Roman Polanski on niin elementissään. Yasmina Rezan näytelmään perustuva Carnage on kuin tehty Polanskin ohjattavaksi. Neljä henkilöä, kaksi pariskuntaa suljettuna brooklynilaiseen asuntoon. Jo alkurepliikeistä ja varsinkin Jodie Fosterin kireästä äänestä voi päätellä, että tästä ei hyvää seuraa.
Ruotsalaisen toimittaja-kirjailija Jan Guilloun luomaa agenttihahmoa Carl Hamiltonia ovat aiemmin esittäneet elokuvissa ja tv-tuotannoissa Stellan Skarsgård, Peter Haber, StefanSauk ja Peter Stormare.
On yleisesti tunnustettu totuus, että aikuiset osaavat tanssia vain twistaamalla ja kuuntelevat kappaleita, joilla on sellaisia nimiä kuin "My baby honey twist". Ja sekin tiedetään, että tytön ja pojan ystävyys voi olla koetuksella, jos kesäpaikkaan saapuu yllättäen vanhempi tyttö, jolla on kassi ...
George Lucasia ketuttaa. Viimeaikaisissa haastatteluissa elokuvantekijä on kertonut kyllästyneensä Tähtien sota -fanien valitukseen hänen tavastaan tehdä yhä uusia muutoksia rakastettuun avaruussaagaansa.
Tanskalaisohjaaja Asger Lethin ensimmäinen amerikkalainen draamaelokuva Reunalla tipahtaa tuttuun kategoriaan. Se on niitä jännäreitä, jotka eivät ole lainkaan uskottavia, mutta onnistuvat silti olemaanviihdyttäviä.
KONSERTTI. Schumannin sinfonia nro 3 Es-duuri Reiniläinen herättää Reininmaan ystävissä reiniläisen iloisiatuntemuksia. Kölnin katedraali tulee mieleen kulkuemaisen hitaan osansoidessa. Susanna Mälkki tuskin ajatteli Reinin-näkymiä Schumanniajohtaessaan, vaan ennen kaikkea teoksen ...
Teatteri. Olipa kerran ukko ja akka, jotka tahtoivat saadalapsen. Ja seuraavana vuonna taas. Unkarilaisen teatteriohjaajan Béla Pintérin näytelmä etenee rivakasti kuin kansansatu, jatoteutuksesta huokuu napakka kansantanssin poljento.
Paavo Westerberg: He eivät asu enää täällä. Suomenkansallisteatteri, pieni näyttämö. Ohjaus Paavo Westerberg, lavastusKatri Rentto, puvut Tiina Kaukanen, valot Aslak Sandström, äänetVeli-Pekka Lahtela.
Julkaistu 9.2.2012
KONSERTTI. Hiukan voisi ihmetellä, miksi saksalaisen Jörg Dudan tuubakonsertto sattui saamaan kantaesityksensäKaartin Soittokunnan konsertissa Helsingissä. Bassolaulaja Johann Tilli tilasi konserton ystävältään,kirkkomuusikko-säveltäjä Dudalta syntymäpäivälahjaksi ystävälleen Harri ...
Kuvat. Arkkitehtuuri on perinteisesti nähty yhtenäkuvataiteen vanhoista lajeista maalauksen ja kuvanveiston rinnalla. Kasper Muttonen (s.1979) sitoo teoksissaan nämä vanhat lajityhteen. Hänen näyttelynsä Galleria Huudossa on samaan aikaan klassinen, moderni jatuore.
Pääkaupunkiseudulla on vielä jokunen levykauppa, jossa levyjä voi selailla. Tarkista Omasta kaupungista niiden sijainti.