Samuli Putro: Elämä on juhla

Vuoden kotimaista levyä ei pitäisi arvuutella helmikuussa, mutta Samuli Putron soolodebyytti ei jätä vaihtoehtoja. Kyseessä on kotimaa-aihetta myöten samantyyppinen näyttö kuin Ismo Alangon 19 vuotta sitten ilmestynyt Kun Suomi putos puusta.

Säveltäjänä Putro ei tosin ole lähelläkään Alangon tasoa.

Paria sointua ja karuja melodioita pyörittävä Putro on periaatteessa jopa tylsä, mutta juuri yksitotisuus nostaa loistavat tekstit parhaiten esiin. Ahti Marja-ahon virheettömät jousisovitukset korostavat niitä entisestään.

Albumi on siis tekstittämisen juhlaa. Putro ei enää keskity liialliseen alkoholinkäyttöön ja itseinhoa huokuvaan seksielämään, vaan aihekirjo on paljon laajempi. Hoidetaan kämppä Berliinistä -biisissä hän jättää suoranaisen pilkalliset jäähyväiset menestykselleen Zen Café -yhtyeen solistina.

Inhorealismia ja hurjia kielikuvia harrastava Putro tuo mieleen myös Gösta Sundqvistin, tosin yhdellä erolla.

Sundqvistia kuunnellessaan ei voi olla varma, suhtautuuko hän tarinoidensa henkilöihin myötätuntoisesti vai inhoten. Putron kohdalla on selvää, että laulut kumpuavat välittämisestä, nimikappale suorastaan pakahduttavasta rakkaudesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi