Animaatio uusilla raiteilla

Kerava. Animaation apupyörä -yhdistys on koonnut Keravan taidemuseoon näyttelyn, joka pyrkii sopeuttamaan animaatiota kuvataiteen ympäristöön, samaan tapaan kuin Telttaretki-näyttely teki sarjakuvalle kesällä Salon taidemuseossa.

Animaatiolle ilmeisin tapa siirtyä elokuvasta kuvataiteeseen on hylätä kerronnallisuus. Siihen on turvautunut aika moni Keravan kymmenestä taiteilijasta.

Tulokset muistuttavat usein lähinnä liikkuvaa grafiikkaa, jossa voi olla mukana ääntä. Sellainen voi olla hienoakin, mutta sanoma jää helposti hämäräksi.

Vielä hienommin onnistuvat ne, jotka irtautuvat etäämmäs perinteestä mutta pitävät kerronnallisuuden mukana.

Animaatioissa eri tekniikoilla luodaan maailmoja, jotka keinotekoisina eivät ole yhtä sidoksissa tosimaailmaan kuin näytelmäelokuva.

Animaatio syntyi ennen valokuvauksen keksimistä ja on siis elokuvan varhaisin muoto. Siitä muistuttaa hauskasti Kaisa Penttilän työ Juosten kustu.

Penttilä on tehnyt "elokuvansa" ruudut ristipistotöinä, jotka näkyvät eräänlaisen aidan raoista. Liikevaikutelma syntyy, kun katsoja juoksee pyrähdyksen aidan viertä. Vuorovaikutteisen teoksen tekniikka on lainattu filmiä edeltävältä ajalta.

Vuorovaikutteinen on myös Aiju Salmisen Hus/Schash/Schoo, jossa on kaksi kauniisti maalattua naishahmoa. Nappia painamalla katsoja voi polttaa toisen noitana tai kivittää toisen porttona.

Vain passiivisella asenteella voi olla osallistumatta naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Siinäkö sanoma? Panee ainakin miettimään. Ami Lindholmin päiväkirja Ahdistaa/Helpottaa leviää useisiin rinnakkaisiin ruutuihin. Luonnosmaisesti mutta eläväisesti piirretyissä ruuduissa vuorottelevat luomistyön riemu ja vaikeus.

Ne muodostavat luupin, joka korostaa taiteen tekemistä jatkuvuutta. Kun yksi työ valmistuu, edessä on seuraavan alku. Itseironisen huumorin ansioista teos on valoisa.

Näyttelyn ehkä nerokkain työ piilee pienessä laatikossa, johon kurkistetaan linssien läpi. Sekin tekniikka muistuttaa elokuvan varhaisvaiheista, jolloin liikkuvia pätkiä tirkisteltiin tivoleissa pikkulaitteista.

Mutta Reetta Neittaanmäki on tehnyt Lilliputin uudella ja muodikkaalla tekniikalla, kolmiulotteisena tietokoneanimaationa. Laatikon sisälle on teljetty pikkumies, jota kurkistellaan muualtakin. Hauska työ luo illuusion vuorovaikutteisuudesta. Helsingin taidemuseo on jo ehtinyt hankkia sen kokoelmiinsa.

Museon alakerrassa on lisäksi Annika Dahlstenin näyttely Mustia perhosia, jossa on esillä grafiikkaa ja animaatiota. Paperiperhosista ja liikkuvasta kohdevalosta koostuva nimityö on vaikuttava, mutta perinteinen sisältö jää enimmäkseen yläkerran kekseliäisyyden varjoon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi