Julkaistu: 7.1.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri
Anne Tamminen: Glimmer, 2009, pigmenttivedos polykarbonaatille, peili.
Kuvat. Trooppinen värimaailma luo vahvan kontrastin ikkunoiden takaiseen talveen, kun Anne Tammisen (s. 1973) valokuvanäyttely avaa Galleria G:n vuoden.
Kuvat dokumentoivat eläintarhojen lavastettua todellisuutta. Ne eivät kuitenkaan poista rakennettujen maailmojen salaperäistä romantiikkaa vaan ovat harkitun mystisiä. Ne toistavat keinotekoista maailmaa, mutta tuovat näkyväksi sen estetiikan, joka vierailijoilta usein jää havaitsematta.
Tammisen teoksissa todellisuuden ja keinotodellisuuden raja risteää. Lasin taakse vangitut eläimet elävät lavasteessa, mutta lavastekin on osa sitä ympäröivää aitoa kulttuurimaisemaa. Tätä kokonaisuutta Tamminen kuvaa häpeämättömän esteettisesti.
Silti kuvat eivät banalisoidu eläintarhamainoksiksi. Eläin saattaa olla heijastuma lasissa tai jäädä vain odotusarvoksi tyhjän häkin äärellä. Ihmisen ja eläimen valta-asetelma ja kohtaamisen luonnottomuus tulevat niissä näkyväksi ilman, että eläin muuttuu tahdottomaksi objektiksi.
Komea näyttely kyseenalaistaa eläintarhojen keinotodellisuuden hienovireisesti, mutta vangitsee samalla niiden visuaalisesti kiinnostavan maailman. Ei lavastetta, joka yleisölle on tarkoitettu, vaan välitilan, jossa katse kulkee etsiessään kohdetta, eläintä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi