lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KUVAT

Kuusitoista askelta paratiisiin

Jorma Puranen kuvaa varjoja puutarhassa, Timo Heino rakentaa maailman ampiaispesistä

Julkaistu: 7.2.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri

Jorma Puranen: Sixteen Steps to Paradise 8, 2007.

Jorma Puranen: Sixteen Steps to Paradise 8, 2007.

 Amerikkalainen valokuvaaja Paul Strand (1890-1976) kiersi aikoinaan kuvaamassa monella mantereella mutta totesi lopulta, että yhtä hyvin aiheet löytyvät aivan läheltä. Tuloksena oli kirja The World on My Doorstep (Maailma kotiovellani).

Myös Jorma Puranen on nyt pysytellyt kotioven tuntumassa. Kuvasarja Sixteen Steps to Paradise on kuvattu kirjaimellisesti kuudentoista askeleen päässä kotikynnykseltä, omassa puutarhassa.

Arktisia erämaita ja Euroopan taidemuseoita monilla kuvausretkillään kiertänyt valokuvaaja pysytteli nyt kotipihan taikapiirissä vaimonsa vakavan sairastumisen vuoksi. Maantieteelliset rajat eivät kuitenkaan rajoita luovaa taiteilijaa, joka löytää aiheensa mistä hyvänsä.

Puranen jatkaa uudessa sarjassaan valon, varjon ja heijastusten tutkimista. Se alkoi vuosituhannen vaihteessa, kun hän kuvasi vanhoja muotokuvamaalauksia voimakkaassa sivuvalossa, joka paljasti kankaan kuprut ja maalin halkeamat. Kuvasarja sai nimen Varjoja, heijastuksia ja kaikkea sellaista.

Myöhemmin hän alkoi kuvata kiiltäväksi lakatun, mustaksi maalatun puulevyn kautta maisemia. Kun maisema heijastuu maalattuun pintaan, siitä otettu suora valokuva tuntuu olevan jotain maalauksen ja valokuvan väliltä.

Tähän salaperäiseen välitilaan Puranen lisää uudessa sarjassaan vielä lisää kerroksia. Samassa kuvassa voi olla omenapuun oksa, sen varjo ja heijastuma taustoineen.

Heijastuspintana toimiva levy on myös konkreettisesti läsnä, esimerkiksi pieninä vesipisaroina tai lakkapinnan halkeamina, jotka tarkka kamera poimii mukaan.

Lopputuloksena on kuvia, jotka ovat erkaantuneet kauas reaalimaailmasta. Ne ovat suoria valokuvia mutta ennen kaikkea portteja taiteilijan luovaan mieleen, jota muovaavat hänen aistimuksensa, muistonsa ja tunteensa.

Puutarha on klassinen vuodenkierron symboli, johon elämän heräämisen rinnalla kuuluu olennaisesti kuolema. Tummat varjot leimaavat myös Purasen kuvasarjaa, jonka romanttisuus on selvästi melankolista.

Puutarhan rajana on tumma metsänreuna, joka luo rajoja myös Purasen näyttelyssä suurina symbolistina kuvina.

Täysin oman maailmansa on rakentanut myös Timo Heino, joka hänkin on kulkenut puutarhassa: teosten yhtenä materiaalina ovat ampiaispesät.

Heino rinnastaa ampiaispesän rakenteen antiikin käsitykseen maailman rakenteesta, joka on ohuiden sisäkkäisten kalvojen sarja. Sen keskiössä on ihminen - tai ampiainen.

Heinon teoksista rakentuu kokonainen universumi, joka on esteettisesti kaunis ja muistuttaa hienolla tavalla maailmamme hauraudesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.