lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIOITA Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä: Hyvää päivää, herra Holbein 30.10.saakka Luova.fi:ssä (Albertinkatu 16), ti-pe 11-18, la-su 11-16.

Muotokuvia renessanssin ja sisällissodan hengessä

Julkaistu: 15.10.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri

Kuvat. Valokuvaaja Pekka Elomaa on ohjannut kehitysvammaisten valokuvatyöpajoja Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:ssä jo kymmenen vuoden ajan.

Yhteistyön aikana on paitsi opeteltu valokuvausta myös tutkittu erilaisia rooleja ja tehty esityksiä. Tuloksista on aikaisemmin nähty jo kolme näyttelyä.

Uusin projekti tarjoaa muotokuvia, joissa kehitysvammaiset näyttäytyvät juuri sellaisina kuin ovat. Nyt leikit on leikitty ja naamiot riisuttu.

Pekka Elomaa on ollut projektin vetäjänä, mutta puvuista, valaistuksesta ja kuvauksesta ryhmä vastaa yhdessä.

Innoittajina ovat olleet Hans Holbein nuoremman (1497-1543) muotokuvat. Renessanssimaalarin kirkkaat, tarkat henkilökuvat menevät lähelle ihmistä.

Lähelle mennään myös Luova.fi:n näyttelyn hienoissa valokuvissa. Elomaa kertookin pohtineensa muotokuvaprojektin yhteydessä erityisesti kuvaamisen etiikkaa.

"Mitä voi näyttää? Kaiken. Tämä on myös esille tuloa", Elomaa sanoo näyttelyn tiedotteessa.

Esille tulo merkitsee, että katsoja kohtaa joukon yhden ihmisryhmän edustajia, kehitysvammaisia, tasaveroisesti silmästä silmään.

Mielenkiintoisesti kuvista tuntuu löytyvän renessanssimuotokuvia läheisempikin historiallinen viite.

Useimpien kuvien värimaailma asettuu puna-musta-valko-skaalalle ja tuo näin mieleen vuoden 1918 sodan taistelijat. Punainen väri toistuu pieninä aksentteina: hihanauhana, rusettina, silkkiliinana.

Pekka Elomaa on käsitellyt sisällissotatematiikkaa omassa tuotannossaan aikaisemminkin. Tässä yhteydessä se tuntuu lisäävän komeisiin kuviin vielä yhden merkityskerroksen.


Taiteilijatapaaminen la 15.10. klo 14-16. Mukana Lyhdyn työryhmäläisiä keskustelemassa elämästä ja valokuvauksesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.