Nykytaiteen hovikuvaaja

Kuvat. Belgialainen Benjamin Katz (s. 1939) muutti Berliiniin 1950-luvulla ja tapasi taidekoulussa Georg Baselitzin ja Michael Wernerin. Vuonna 1963 Werner ja Katz perustivat gallerian ja avasivat sen Baselitzin näyttelyllä.

Näyttely oli skandaali. Poliisi takavarikoi maalauksia, ja Baselitz sai syytteen epäsiveellisyydestä.

Tapahtuma nosti taiteilijan ja galleristit kertaheitolla maineeseen. Baselitz kuuluu nykyisin saksalaisen maalaustaiteen eliittiin. Werner on maailman menestyneimpiä galleristeja, joka tunnetaan etenkin saksalaisen maalaustaiteen taustahahmona.

Katz vaihtoi gallerian kameraan ja alkoi kuvata elämää nykytaiteen kulisseissa. Hänestä tuli nykytaiteilijoiden hovikuvaaja, jonka mustavalkoiset vedokset näyttävät nykytaiteen huiput läheltä, työnsä ääressä, ripustamassa ja avaamassa näyttelyitään tai vain pitämässä hauskaa.

Useimmat taiteilijoista ovat saksalaisia, mutta Katzin etsimeen on osunut myös kaksi suomalaista. Hän kuvasi Jussi Nivan ja Pekka Nevalaisen toimiessaan Kasselin Documenta-näyttelyn virallisena valokuvaajana 1992.

Heidät nähdään kuitenkin vain museon tiedotuslehdessä.

Näyttely on rajattu Baselitziin, ja antaa näin väistämättä yksipuolisen kuvan Katzista valokuvaajana. Toisaalta näyttely tuo hienosti esiin vuosikymmenet läpäisevän ystävyyden. Katz pääsee hämmästyttävän lähelle kohdettaan, niin lähelle, että kuvat puhuvat suoraan, eikä kameran läsnäoloa voi oikeastaan enää aistia.

Täysin rehellisenä en kuvien kavalkadia osaa pitää. Kokonaisuus näyttää, mitä kansainvälinen menestys voi tuoda taiteilijalle, aina hulppeista työtiloista lähtien. Mutta siitä puuttuvat ne epäilyksen ja ahdistuksen hetket, jotka ovat tuttuja kaikille luovan työn tekijöille ja jotka ovat läsnä myös Baselitzin teoksissa museon toisessa kerroksessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi