Tyylimaalauksia

Kuvat. "Pidän siitä. Kopioin sen", Jenni Hiltunen (s. 1981) sanoi näyttelynsä yhteydessä kolmisen vuotta sitten. Tuolloin hän keräsi maalaustensa henkilöhahmot median kuvavirrasta, muotilehdistä ja mainoksista, antoi heille uuden muodon ja uudet värit. Nopeat siveltimenvedot pelkistivät heidät joskus lähes abstraktioon asti.

Vaikka Hiltusen maalaukset tuntuivat olevan lujasti kiinni ajan kuvakulttuurissa, jäin miettimään, miten hyvin ne kestävät, miten hyvin ne selviävät maalauksina sen jälkeen kun aika on toinen.

Enää en epäile, sillä Hiltusen taide elää ja voi hyvin. Vaikka hänen näyttelynsä on kokonaisuutena hajanainen, hän on saanut hyvän otteen maalaamisesta ja onnistunut myös lisäämään teoksiinsa aimo annoksen katu-uskottavuutta. Mainosmaailman kameralle flirttailevien prinsessojen rinnalla on nyt suoraa graffitimaista tykitystä ja varmaa maalinkäsittelyä. Andy Warholin viileys on kohdannut Antonio Sauran kärsivän ekspressionismin.

Hiltusen teokset ovat aina olleet ja ovat "tyylimaalauksia". Sen lisäksi, että keskeiset kuva-aiheet ovat peräisin maailmasta, jossa tyylillä on merkityksensä, hän sekoittaa ja kommentoi tyylejä myös maalarina. Hänen taiteensa ei ole vain salamavalon nopeaa uusekspressionismia vaan haarautuva kooste, jonka juuret ulottuvat informalismiin ja latvat maailmaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi