Diivan viimeinen karjaisu

TANSSI. Tietysti diiva tarvitsee näyttävän sisääntulon. Yleisön odottaessa Kiasma-teatterissa Lili Handel laskeutuu hitaasti sivurappusia laulaen dramaattisesti falsetissa. Ja millainen näky. Kuin plyymeihin koristautunut Sormusten herran Klonkku korkkareilla huojuen!

Lili Handel on bulgarialaissyntyisen Ivo Dimchevin luoma hahmo, joka epätoivoisesti pitää kiinni loisteliaasta oopperadiivan menneisyydestään, mutta elää dementoituneessa harhamaailmassaan.

Suurilta osin Dimchevin esitys on puhdasta butoa, muutenkin kuin valkoiseksi kalkittujen kasvojen ja verenpunaisten huulten takia. Butoa on holtiton kouristeleva ilmaisu. Kaikki perinteinen kauneus on riisuttu pois tai ryvetetty. Jäljellä on rumuuden estetiikka, groteski. Lili Handel on teoksena järisyttävä ja melkein puistattava kokemus. Se on häiritsevä hyvällä tavalla, ja sitä katsoessa olo on aavistuksen epämukava. Pitääkö tuntea sympatiaa tätä auttamatta ajan jalkoihin jäänyttä raakkia kohtaan, vaikka hän on vähän pelottavakin? Kuin kulttitähden ja ilmestyskirjan pedon risteytys.

Osin Handel on liikuttava ja koskettava kuin vanhenemisen tai jopa itse kuoleman metafora. Rappion viimeisenä symbolina elähtänyt olento huutokauppaa omaa vertaan - kuvitellen, että se jotakuta vielä kiinnostaisi!

Esittämisestä ja sen keinojen paljastamisesta on kyse tässäkin performanssissa. Dimchev vieraannuttaa tehokkaasti ehdottamalla kesken esitystä katsojalle kaiken kesken jättämistä ja lähtemistä kaljalle. Ketä hänen esityksensä oikeasti kiinnostaa, hän kysyy rehellisesti yleisöltä. Kyllä kiinnosti!

arvioita

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi