Ihanat naiset härskisti tunteiden partailla

Naisia rytmihäiriön partaalla, koreografia Milena Urmas, tanssi Erika Alajärvi, Anu Jussila, Terhi Ketolainen, Johanna Komppa, Laura Laurila, Ulla Mäkilä, Satu Räty ja Milena Urmas. Helsingin XV Flamenco-festivaalin kantaesitys Kanneltalossa.

Tanssi. Kill your darlings, sanovat ulkomaan elävät tarkoittaen, että esitystä suunnitellessa pitää karsia rönsyt. Vaikka ne olisivat itselle kuinka rakkaita, mutta eivät palvele tarkoitusta. Mutta ainahan niistä voi tehdä uuden teoksen!

Näin tavallaan syntyi oheistuotteena Milena Urmaksen flamencoteos Naisia rytmihäiriön partaalla. Ja hyvä että syntyi. Uskon, että vain Suomessa voidaan käsitellä pyhää flamencoa näin härskisti ja ennakkoluulottomasti. Lihapullia ja parfyymia - silti toimii.

Ensinnäkin musiikkidramaturgia on aivan häröisen hullua. Laura Laurila laulaa Vihreät niityt -iskelmää ilman säestystä ja tapailee flamencokopaisuja siihen. Ja kun luulit jo kokeneesi kaiken, rävähtääkin Queenin Bohemian Rhapsody tajuntaan. Flamencoteoksessa?

Kyllä. Hyvä biisi kestää kaikenlaisen käytön. Dramatiikkaahan Queenissa riittää kuten flamencossakin, toimii erinomaisesti muutenkin kuin vitsinä.

Milena Urmaksen teos ei häikäise tekniikallaan, vaan luovuudellaan ja kyvyllä nähdä genressä uusia ulottuvuuksia.

Se on väljästi käsitettävää flamencoa, joka silti ammentaa perinteisestä. Samalla se flirttailee sinne ja tänne. Pienet flamencojoutsenetkin nähtiin.

Itseironisesta otteesta huolimatta ollaan tosissaan. Urmaksen oma soolokohtaus pläjäyttää taiteilijan koko karisman katsojan silmille. Unisonot ovat läpi teoksen kantava tehokeino, joskin olisi niitä voinut vähän rikkoakin. Varsinkin jos ajatuksena on ollut ihmisten tarve erottautua muista ja olla yksilö. Mutta on hienoa todeta kerta toisensa perään, että flamenco on Suomessa elinvoimainen ja uudistuva taidelaji.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi